Vuosi: 2017

6.12.2017 PAKETTI TUNTEMATTOMALLE SOTILAALLE

Kuuntelimme Yle Areenasta Joulu sodan aikana -lähetystä. Se oli äänitetty jouluaattona vuonna 1941, Karjalan Kannaksella.

Haastattelija kysyi sotilaalta, kuinka nämä tarkenivat väijyä -20 asteen pakkasessa. Vartiossa ollut sotilas kertoi pukeneensa kolmet housut päällekkäin. Hänellä on kahdet sukat ja kengät, karvalakki, karvaliivi ja tietenkin päällimmäisenä lumipuku. Vaikka vaatetta oli paljon, tuli vartiossa aina kylmä. Sotilas ei kuulostanut apealta, muttei kovin riemukkaaltakaan.

Joulun tähti on syttynyt.
Joulun tähti on syttynyt.

Yksittäisiä laukauksia kuului kauempaa metsästä.

Pioneerien joulu 1941. Tiernapojat kiertävät jouluaattona tuomassa joulusanomaa ja ilahduttamassa pohjoisen rintamamme asemiehiä. SA-kuva.
Pioneerien joulu 1941. Tiernapojat kiertävät jouluaattona tuomassa joulusanomaa ja ilahduttamassa pohjoisen rintamamme asemiehiä. SA-kuva

Sitten haastattelija meni korsuun. Siellä tuli vastaan lämmin joulutunnelma; oli pieni kuusi ja kynttilä ja sotilailla joulumieli.

Kaikki sotilaat olivat saaneet Tuntemattoman sotilaan paketin. Paketeista löytyi kaikenlaista: kirjoja, kirjetarvikkeita, sukkia, kaulaliinoja, tupakkaa ja karamelleja. Olipa joku saanut paketistaan laatikosta pomppaavan vieterimarakatinkin. Se nauratti nyt kaikkia.

Joulu on tullut korsuun, Kannaksen rintamalla 1941. Paketista löytynyt kynttilä sytytetään heti palamaan ja sen valossa, tovereitten seurassa, tutkitaan, mitä kaikkea tuntemattoman sotilaan paketti sisältää. SA-kuva
Joulu on tullut korsuun, Kannaksen rintamalla 1941. Paketista löytynyt kynttilä sytytetään heti palamaan ja sen valossa, tovereitten seurassa, tutkitaan, mitä kaikkea tuntemattoman sotilaan paketti sisältää. SA-kuva

Toimittaja kysyi sotilailta myös jouluruuasta. Se sai pontevat kehut! Oli kuulemma ollut ravitseva liharuoka, oikeaa rusinasoppaa ja lent ´vehnästä. Lisäksi tarjoiltiin korppuja, korviketta ja karamelleja.

Joulu tehdään yhdessä. Juhlaan on aina kuulunut jonkin sortin herkuttelu.

Toimittaja kertoi, kuinka isot ja vakavatkin miehet muuttuvat jouluna lapsiksi jälleen. Karamellit maistuivat kuulemma niin hyviltä. Ja radion välityksellä lähtivät suurkiitokset kaikille lotille, omaisille, tuttaville ja sukulaisille, jotka olivat kotirintamalla paketit ahkeroineet ja paketoineet.

Äänislinnan sotasairaala. Joulupukki on vieraillut haavoittuneiden luona ja sisar avaa potilaan saamaa Tuntemattoman sotilaan joulupakettia. SA-kuva.

Joulu on kaunis juhla

Jouluna muistetaan myös edesmenneitä läheisiä.
Jouluna muistetaan myös edesmenneitä läheisiä.

Sanotaan että joulu on lasten juhla. Mutta kyllä se on ihan kaikkien juhla. Lapsille joulu merkitsee joulupukkia ja lahjoja ja tietenkin lomaa koulusta ja tarhasta. Aikuisille joulu on rauhoittumista, perheen kanssa yhdessäoloa ja vapaata arjen askareista.

Vanhimmat ihmiset seuraavat usein joulukiireitä jo sivusta ja hymyilevät lapsille, jotka intoilevat lahjoista niin, että kinkku jää syömättä. Ja aina ukki poikkeaa naapurissa juuri silloin, kun pukki tulee.

Joulupukki on hauska tyyppi, vaikka vähän jännittääkin.

Joulu tuo ihmiset yhteen. Se yhdistää sukupolvia ja kansakuntia ja on sillä tavalla pyhä asia, että silloin kaikki ovat toisilleen hyviä. Edes hetken.

Joulu on hengähdyshetki kaikesta. Työstä, arjesta ja kaikesta median syytämästä toivottomuudesta.

Joulu on toivon ja rauhan juhla

Se herkistää ihmisen ja tunnemme silloin lähes kosmista rakkautta kaikkiin ja kaikkeen. Yle Areenan radioäänitettä kuunnellessamme tuntui, että näin oli myös sodassa, edes ohikiitävän hetken. Kaipaus rauhaan, se oli kaikilla, niin omilla kuin vihollisellakin.

Sotiemme Veteraanien joulukonsertti 2016, Temppeliaukion kirkko.

Voisimme tänäkin jouluna jakaa nykyajan Tuntemattoman sotilaan paketin. Nyt kun ei ole sota, voisimme antaa lahjan veteraaneille, tuntemattomalle vanhukselle, lapselle jolla ei ole mitään, yksinäiselle naapurille tai kadun miehelle. Sellaiselle, jolla ei ole yhtä kyllin kuin meillä. Eikös?

Ehkä tänä jouluna voit itsekin olla enkelinä jollekin. Kuva W. Wessman

Kiitämme veteraaneja, että saamme viettää Suomessa rauhallista joulua!

Ja kiitämme Sinua, rakas lukija.

Ensi vuonna aloitamme uuden blogisarjan. Silloin haastattelemme sotiemme veteraanien arvoista Suomen tulevaisuuden rakentajia, 15–21 vuotiaita nuoria.

Joulurauhaa ja rakkautta ja onnellista uutta uutta vuotta!

Laura ja Satu

 

6.11.2017 Tuntemattoman sotilaan viesti

Itsenäisen Suomen 100-vuotista taivalta on jo ehditty kuluvana vuonna juhlia monin tavoin. Juhlavuoden merkittävänä elokuvana voidaan pitää Aki Louhimiehen ohjaamaa Tuntematonta sotilasta, joka pohjautuu Väinö Linnan samannimiseen klassikkoteokseen.

Aikanaan vuonna 1954 ilmestynyt Tuntematon sotilas -elokuva sai sodan kokeneilta katsojilta paljon myönteistä palautetta realistisesta sodan kuvaamisesta. Linna oli sodan kokenut ja tunsi aiheensa. Romaanin pohjalta tehty elokuva toimi suomalaisten tunteita ja kokemuksia tulkitsevana jopa terapeuttisena kokemuksena. Elokuva henkilöhahmoja ja heidän repliikkejään on useasti siteerattu arkielämän monissa tilanteissa.

Väinö Linnan Tuntematon sotilas kestää aikaa ja ansaitseekin uudenlaisen tulkinnan Suomen juhlavuonna. Teoksen voimakas viesti sodan mielettömyydestä ja sen seurauksista on tälläkin hetkellä ajankohtainen, kun maailman eri puolilla on konflikteja ja selkkauksia. Kuten sotiemme veteraanien viesti nuorille korostaa rauhan merkitystä, on Linna yhtenä veteraaneista osannut kirjoittaa sekä omien että kohtalotoveriensa tunteista ja ajatuksista tavalla, joka koskettaa myös nykyajan lukijaa. Odotan mielenkiinnolla uuden Tuntemattoman näkemistä.

Seija Niinistö-Samela
20.10.2017

6.11.2017 JÄÄ KIINNI HYVÄN TEOSTA

Tervehdys ystävä!

Marraskuun arvomme on lähimmäisen huomioonottaminen. Blogissa käsittelemme inhimillisyyttä, arkista avuliaisuutta sekä kohteliaisuutta ja hyviä käytöstapoja. Ollaan ystäviä toisillemme.

Mietimme, missä kohtaa ihminen muuttuu lähimmäisiä aidosti rakastavaksi ja suojelevaksi.

Sellaiseksi, joka huomioi myös muut kuin omat rakkaansa, perheensä ja ystävänsä. Milloin muiden etu on yhtä tärkeä kuin oma. Kysyimme asiaa viideltä viisaalta naiselta.

Näin asian muotoilee Johanna:

Lähimmäisenrakkaus merkitsee minulle sitä, että autetaan, välitetään ja puolustetaan niitä, jotka tarvitsevat apua tai tukea. Sitä, että puututaan epäkohtiin, ei käännetä katsetta pois tai vain seurata sivusta hiljaa. Tartutaan asioihin ja tehdään jotain. Sylvi Kekkonen on kiteyttänyt lähimmäisenrakkauden mielestäni hyvin: ’Pieni on sen äidinrakkauden piiri, johon ei muita mahdu kuin hänen omat lapsensa’.

Pojat tulossa futiskoulusta, isompi ohjaa pienempää.

Bloggari Tiia taas pohtii: 
Lähimmäisenrakkaus itsellä kulminoituu kaikkien ihmisten huomioimiseen tasa-arvoisesti. Omaa sydäntäni lähellä ovat erityisesti vanhukset. Joskus iäkkäämmän henkilön kanssa vaihdettu sana tai talutus suojatien yli voi olla kyseisen vanhuksen ainoa ihmiskohtaaminen ja kosketus kyseisen päivän aikana. Lähimmäisenrakkaus on myös pieniä hyviä tekoja, sellaisia joissa toisen etu menee oman edelle.

Lähimmäisenrakkautta on muistisairaan anopin kynsien lakkaus lempivärillä pinkillä.

Suurin lähimmäisenrakkauden teko Tiiaa kohtaan on ollut, kun hän oli 1-vuotias ja tuolloin 50-vuotiaat sotaveteraanivaari ja lottana ollut mummi ottivat Tiian kasvatettavakseen ja kasvattivat hänet aikuiseksi. ”Mielestäni suurempaa lähimmäisen rakkautta ei voi olla kuin antaa lapselle koti ja suuri määrä rakkautta,” Tiia sanoo.

Tiia leikkaa mummin hiuksia.

Sodassa oli selvää, että kaveria ei jätetä. Miksi jättäisimme ystävän nyt? Mikä on ihmisessä se piste, että kaveria ei kadehdita tai vaikka kadehditaan, niin silti autetaan? Mikä meidän arjessamme on se tilanne tai tilanteet, jolloin koemme tarvetta ja velvollisuutta auttaa. Sairastuminen? Varattomuus? Nälkä? Lapsen hätä? Vanhusten laiminlyönti? Ystävän hätä?

Teija menetti motocross-radalla veljensä. Surutyön ohella hän koki tärkeäksi parantaa ratojen turvallisuutta, ettei vastaavaa enää tapahtuisi. Teija perusti MX Safetyn.

Nykypäivän sankaruutta on se, että uskaltaa puuttua. Uskaltaa pysähtyä miettimään ennen tekoja ja uskaltaa rohkaista muita puuttumaan. Onnettomuuksille otolliset tilanteet kehittyvät vähitellen rotkon reunaa lähestyen. Ne heikoimmat merkit riskeistä ja vaaratilanteista ovat kaikkein arvokkaimpia. Merkkejä pitää tarkkailla ja niistä pitää oppia. Yhdessä ja rakentavasti.

MX Safety on motocrossin turvallisuutta edistävä liike, jonka tarkoituksena on parantaa offroad-ratojen ja liikkumislajien turvallisuutta.

Autetaan kun voidaan -ryhmän (AKV) perusti työtapaturmassa vuonna 2010 vakavasti loukkaantunut ja vaikeista kivuista kärsivä Natalia. ”Tapasin onnettomuuteni jälkeen sairaaloissa ja vertaistukiryhmissä monia ahdistavaan köyhyysloukkuun joutuneita ihmisiä, joista osa oli tippunut sosiaalitoimen ja Kelan tukien ulkopuolelle. Perustin vuonna 2014 AKV:n, joka auttaa vain äärimmäisessä hädässä olevia, itsestään riippumattomista syistä hankalaan tilanteeseensa ajautuneita ihmisiä. Valtaosassa autettavien perheistä kärsitään vakavista sairauksista, syrjäytymisvaarasta ja nähdään jopa nälkää. AKV ottaa ihmiset siipiensä suojaan ja kannattelee heitä, kunnes heidän omat siipensä kantavat.” AKV:llä on nykyisin jo lähes 1500 auttajajäsentä ja lisää tarvitaan.

AKV:n ruokalähetyksiä kaikkein heikommassa asemassa oleville.

Suomessa on valtava määrä vapaaehtoisia! Itse asiassa moni asia ei edes toimisi ilman näitä ihmisiä, joille toisen hyvä on myös omaa hyvää. Helsingin Lapinlahden sairaala-alueella vietettiin kauniina lokakuisena sunnuntaina kukkasipulitalkoita: Kukkasipulit ovat aina symboloineet uskoa Lapinlahden tulevaisuuteen ja luoneet jokaiselle haavoittuneelle mielelle toivoa paremmasta.” kertoo Sari, joka tekee vapaaehtoistyötä Pro Lapinlahti–Lappviken ry –liikkeessä.Yhdistys perustettiin vuonna 1988 puolustamaan sairaalatoiminnan jatkumista. Lapinlahden sairaala toimi 160 vuoden ajan mieleltään särkyneiden ihmisten hoitopaikkana, ja sen koettiin symbolisoivan ihmisen oikeutta haavoittua.” Sairaalatoiminta päättyi 2008, nykyisin yhdistys pyrkii vaalimaan Lapinlahden henkeä ja paikan synnyttämää monipuolista kulttuuri- ja järjestötoimintaa.

Kukkasipulit symboloivat uskoa tulevaan.

Kiitos ihanille naisille. Uskomme haastateltavien tavoin hyvän kierteeseen. Kun ihminen on kokenut hyvää itse, hän on myös valmiimpi auttamaan. Joskus koettelemukset vievät hyvän lähteelle.

Marraskuun pimeys synkistää monen mieltä. Ehkä marraskuuta voisi piristää haastamalla itsensä hyvän tekoon.

Me ollaan mukana!

Satu ja Laura

6.10.2017 ELÄMÄ ON EPÄREILUA, OLE SINÄ REILU

Loistavaa lokakuuta, lukijat!

Lokakuun arvomme on oikeudenmukaisuus, jota nykypäivänä voisi kutsua myös reiluudeksi.

Elämä ei ole koskaan kaikilta osin oikeudenmukaista, tasa-arvoista eikä reilua. Toinen saa enemmän, toinen jää ilman. Yksi murehtii rikkinäistä kenkää, toinen puuttuvaa jalkaa.

On reilua pitää kaikista huolta, karvoihin katsomatta.

Hyväosaiset eivät ymmärrä huono-osaisia. Huono-osaiset eivät ymmärrä hyväosaisia. Uskonnot riitelevät keskenään. Politiikka, kansallisuudet ja sukupuolet puhuttavat.

Silti:
Pyrkimys elää näiden arvojen mukaisesti on kaiken elinehto.

On reilua antaa toisen unelmoida.

”Uskon että maailmankaikkeus pyrkii lopulta aina tasapainoon. Jos ihminen kohtaa ansiotta epäreiluutta tai epäoikeudenmukaisuutta, jossain kohtaa elämä korjaa kurssia ja ihminen saa kokea oikeudenmukaisuuden ja reiluuden sen suuremmassa mitassa. Samoin, jos ihminen on epäreilu tai epäoikeudenmukainen muille, elämä palauttaa tälle kaiken lahjomattomana. Tiedän hyvin, että ajatus on naiivi, mutta omalla kohdallani näin on kuitenkin aina käynyt, niin hyvässä kuin pahassakin. ” Laura miettii.

Elämä on välistä melkoista tasapainoilua. Usein oikeus voittaa.

Talvi- ja jatkosota olivat paitsi raskasta myös arvokasta aikaa omalle kansakunnallemme. Suomalaiset tulivat lähemmäksi toisiaan kuin ehkä koskaan aiemmin ennen sotia tai niiden jälkeen. Suomen etu meni ihmisten omien etujen edelle. Suomi säilytti itsenäisyytensä yhteisen päämäärän takia, yhdessä rivissä taistellen.

Sota-aikana jokaisen apu oli tarpeen. Kuva: SA-kuva-arkisto.

Sodassa oikeudenmukaisuudesta kertoi kaikenlainen toisten auttaminen ja tukeminen yhteiskuntaluokasta, sukupuolesta ja uskonnosta riippumatta. Tehtiin talkoilla, autettiin naapuria, pidettiin huolta.  Oltiin reiluja toisille.

Rintamalla tasavertaisuus toteutui sotilasarvosta huolimatta. Komppaniassa syötiin samaa laihaa soppaa, olipa päällikkö tai sotamies. Pelot pelättiin ja taistelut taisteltiin rintarinnan. Kaatuneita surtiin yhdessä. Vainajat tuotiin matkojen takaa isänmaan multiin siviilisäädystä riippumatta.

Jokainen suomalainen oli Suomelle arvokas.

Tiedotuskomppanian miehiä Viipurissa 1941. Kuva: SA-kuva-arkisto.

Nyt rauhan aikana meillä on vapaus. Vapaus valita mielipiteemme ja ajatuksemme, olemisemme tapa. Toimimmeko aina oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja reiluutta kunnioittaen? Toimimmeko arjessa veteraanien veljeyden ja sota-ajan yhdessä selviämisen hengessä vai ajattelemme liian usein ensin itseämme?

Meidän pitäisi myös pystyä katsoa tulevaan ja miettiä, miten tekomme vaikuttavat ympäristöön ja tuleviin sukupolviin. Millaisen perinnön jätämme.

Siivousapulaiset. On reilua auttaa siivoamisessa, jos on osallistunut sotkemiseen.

 

”Aina ei ole helppoa olla reilu. Olen itsekin ollut ilkeä ja arvottanut toista ihmistä epäoikeudenmukaisesti. Olen tuhlannut luonnonvaroja itsekkäästi. Nämä hävettävät jälkikäteen. Olen kuitenkin useasti myös kannustanut muita ja rakentanut hyvää. Yritän PYRKIÄ oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja reiluuteen, vaikken siinä aina onnistukaan. Uskon, että hyvät pyrkimykset muuttuvat hyviksi teoiksi.”, tuumii Satu.

Suomessa asiat ovat hyvin. Meillä on onni saada oppia menneiltä sukupolvilta – ja onni oppia tulevilta.

Lapset ovat tehneet hienon huoneentaulun, joka on hyvä muistutus myös kaikille aikuisille.

Haagan Kylätien päiväkodin 5-vuotiaat Reilukerholaiset miettivät, mitä tarkoittaa reiluus? Millainen on reilu kaveri?

Muokkasimme lasten hienoista ajatuksista TO DO NOT ja TO DO-listan aikuisille:

Älä:

  • Kisaile kaikesta
  • Nimittele
  • Arvostele
  • Eristä ketään joukosta
  • Potki
  • Kiusaa

Vaan:

  • Kehu ja kannusta kaveria
  • Käyttäydy, niin kuin haluaisit muidenkin käyttäytyvän
  • Ole kiltisti
  • Auta toisia
  • Ota kaikki mukaan

Näitä yksinkertaisia neuvoja noudattamalla voimme päästä askeleen lähemmäksi sota-ajan arvoja. Ja jos lapset osaavat ne, niin kyllähän me aikuisetkin, vai mitä?

Koska jokainen suomalainen on Suomelle arvokas!

Laura ja Satu

 

 

 

 

 

 

 

 

6.9.2017 EI VETTÄ, RANTAA RAKKAAMPAA

Tervehdys, lukijat! Syyskuun blogissamme lippu nousee korkealle liehumaan satavuotiaan Suomen kunniaksi. Tässä kuussa arvomme on isänmaallisuus.

 

Liputetaan satavuotiaalle Suomelle.

Sotiemme Veteraanit taistelivat meille itsenäisyyden, josta voimme iloita päivittäin omassa arjessamme. Isänmaallisuus oli sota-aikaan patrioottista, isänmaata rakastavaa ja kunnioittavaa. Tänä päivänä se on rakkautta isänmaatamme ja äidinkieltämme kohtaan, itsenäisyyden, rauhan ja turvallisuuden arvostamista sekä muiden ihmisten ja erilaisuuden kunnioittamista.

Tytöt uimareissulla Suomen suvessa.

 

Isänmaallisuus on kulttuurin, kansallistunnon ja -aarteiden vaalimista sekä niistä kertomista seuraaville sukupolville.

Isänmaallisuus merkitsee eri ihmisille eri asioita ja se toteutuu arjessa eri tavoin.

Lauralle isänmaallisuus merkitsee hyvää maanpuolustusta ja Suomen kannustamista.

Se on veteraanien kunnioittamista, sodan jälkeisten sukupolvien ja omien vanhempieni ymmärtämistä ja arvostamista. Se on oman maan kehumista omille ja ulkomaalaisille sekä suomalaisen kulttuurin arvostamista.

Kun viime keväänä olin katsomassa jääkiekon MM-kilpailuja Pariisissa, oli hienoa nähdä, kuinka eri kansallisuudet olivat tulleet matkojenkin takaa kannustamaan omiaan. Niin myös minä mieheni kanssa.

Kaikki maat kunnioittivat hyvässä urheiluhengessä toisiaan. Oli mielenkiintoista ja hauskaa seurata tapahtumia suomalaisen silmin”.

Ei se oikea Kurri kuitenkaan. Suomalaiset Pariisissa kannustamassa Leijonia.

Sota-aikana ei ollut vaihtoehtoja, koska itsenäisyys haluttiin säilyttää. Isänmaallisuus vaati uhrautumista oman maan ja oman kansan puolesta. Vaikka emme nykyään välttämättä näytä tai tunne isänmaallisuutta kovin usein arjen pyörteissä, on 6.12. aina suuri ja juhlittu juhla Suomessa.

Vapaus onkia. Mikä ihana syy.

 

Passi ja hammasharja. Vapaus liikkua ja puhdas vesi. Hygieniatarvikkeet. Meille itsestäänselvyyksiä, vaan kaikille ei.

Meistä ainakin tuntuu siltä, että itsenäisyyspäivänä juhlimme myös sitä, kuinka hyvin meillä asiat täällä maailman mittakaavassa ovat: hyvä presidentti, puhdasta vettä, oikeuslaitos. Loistavat neuvola- ja synnytyspalvelut, äitiysrahat. äitiyspakkaus, päiväkodit. Hoitovapaat, koulut, lapsilisät, lämpimät ruuat lapsille koulussa. Liikuntamahdollisuudet, hammashoito, hyväkuntoiset tiet, kulttuuripalvelut.

Meillä on asiat niin hyvin, että meillä on varaa auttaa muita. Ulkomaalaiset näkevät Suomen maana, jossa voi ja kannattaa rakentaa tulevaisuutta. Ja meillä suomalaisilla on mahdollisuus kulkea, lomailla, opiskella ja työskennellä ulkomailla. Näistä asioista saa olla ylpeä! Saa olla ylpeä isänmaasta.

Suomi huolehtii hyvin pienimmistään.

Isänmaallisuus on sitä, että kaikki yrittävät panostaa maamme itsenäisyyden ja vakauden säilymiseen, Suomen etujen mukaiseen toimintaan. Ollaan kouluissa ja opitaan, mennään töihin ja maksetaan veroja, autetaan heikoimpia, myös muualta tulevia, arvostetaan toisiamme kansallisuudesta tai asemasta huolimatta”,
miettii Lasse, 40, isänmaallisuudesta.

Vastuuntuntoa ja toisista huolehtimista on hyvä opetella pienestä pitäen.

Sadulle isänmaallisuus on edellisten sukupolvien kunnioittamista ja tulevien sukupolvien kasvattamista ylpeästi suomalaisiksi.

Oikeastaan elämäni pisin rakkaussuhde on suhde äidinkieleeni. Suomen kieli on valloittava; se ilahduttaa, ihastuttaa ja yllättääkin ihan joka päivä. Rakastan Suomea, ja kansainvälisissä työyhteisöissä voin aina olla ylpeä suomalaisuudestani. Olen aika boheemi, mutta silti arvokonservatiivi. Uskon, että koti, uskonto ja isänmaa ovat hyviä arvoja, joita kannattaa siirtää myös lapsille. Toki nykyaikaisesti ja lasten valinnanvapauden säilyttäen.

Suomi on turvallinen maa. Täällä on hyvä kasvaa.

Selkeimpiä isänmaallisuuden osoituksia ovat armeijaan meno tai puolustusvoimissa työskentely.

Laura kuuluu Sotilaskotiliitto ry:hyn:

Haluan auttaa ja palvella isänmaata niin kuin omilla, käytettävissä olevilla resursseilla taidan.”

Laura Kiikalassa alokasleirillä Unelma-keikalla. Toiminta on monipuolista. Kaikki asiakkaat olivat tyytyväisiä!

Myös kaikki muut teot, jotka tuovat suomalaiseen yhteisöön hyvää henkeä ja lisäävät solidaarisuutta toisiamme kohtaa, ovat arvokkaita. Ja kiitollisuus ja ilo suomalaisuutta kohtaan:

Suomalaisena voin saunan jälkeen lukea puhtaissa lakanoissa iltasatuja lapsilleni, istua mökkiterassille nauttimaan vastaongitun ahvenen seurana uusia perunoita, kantarellikastiketta ja mustikkapiirasta. Opettaa äidilleni tabletin käyttöä ja oppia lapsiltani uusia tekniikan ihmeitä. Näissä tilanteissa tunnen vapautta”,
sanoo Satu.

Oma maa mansikka. Muu maa mustikka. Maistelkaa molempia.

Syyssateissa kannattaakin uhrata hetki sen miettimiseen, mitä isänmaallisuus sinulle merkitsee.

Meiltä lähtee iso kiitos isänmaan tekijöille ja isänmaan toivoille.

Ollaan reippaasti isänmaallisia, kukin omalla tavallamme!

Laura ja Satu

http://sotilaskotiliitto.fi

 

6.8.2017 VAATETUS SODANAIKANA

Hyvää elokuuta ystävät!

Aiheenamme on tällä kertaa vaatetus sodan aikana.

Nykyään voi olla vaikea ymmärtää, että vaatteistakin on ollut pulaa ja niitä säännösteltiin. Vaateongelma saattaa näinä päivinä olla aivan päinvastainen: kaapista löytyy 15 sukkahousut, vaikkei edes ole ”sukkahousuihmisiä”. Tai siivotessa paljastuu kaappiin unohtuneita alelöytöjä, joita ei ole muistanut ostaneensa.

Sadun perheen potretti: Nykyisin vaatteissa on väriä, iloa ja kuvioita. Isät voivat olla kesällä ilman paitaa, varsinkin jos heillä on hyvä rintalihakset.

Sodanaikaisessa Suomessa vaatteet olivat kortilla siinä missä muutkin päivittäistavarat. Vaatteita pyrittiin tekemään pääosin itse, niistä materiaaleista, joita oli saatavilla.

Vaikka Suomi sai monenlaista apua ulkomailta, vaatehuolto oli kokonaisuudessaan kotimaisten voimien varassa.

Evakot. Karjalaiset eivät saaneet paljoa mukaansa. He olivat yksi suuri autettavien ryhmä. (Kuva Lottamuseo).

Rintamalla olevien vaatetuksesta vastasivat isoissa yksiköissä, divisioonatasolla vaatehuolto, pesula ja suutari.

Kotirintamalla kudottiin innokkaasti, mutta muista materiaaleista, esimerkiksi nahkasta oli pulaa. Kengät punottiin paperinarusta ja niiden pohjat tehtiin puusta. Vaatteiden tekemiseen käytettiin keinosilkkiä, sillaa. Jokainen poika osasi parsia rikkinäisen sukan.

Sotamies ompelupuuhissa rintamalla.

 

Lotat, pikkulotat ja naiset kotirintamalla kutoivat taukoamatta villasukkia ja lapasia sotilaille. Kuva ravintola Presto. (SA-kuva)

Vaatteita myös korjattiin, paikattiin, pestiin ja ne käytettiin tarkasti loppuun. Myös hajuja kestittiin paremmin. Esimerkiksi sodan jälkeen rintamalta palaavan isän tai pojan manttelista tehtiin pienemmille lapsille talvitakkeja.

Ainakin meidän bloggaajien perheissä vaatteita tulee pestyä aivan liian usein, jopa kertakäytön jälkeen tai varmuudeksi (!) Täytyypä laittaa muistiin taas itsellekin, että monesti tuuletus riittää ja ”ehkä-likainen” vaate voi mennä vielä mansikansyönnissä tai pihaleikeissä kotosalla.

Naiset pyykillä joen varrella Karjalan kannaksella 1939. (SA-kuva)

Sodanaikaiset vaatteet tehtiin niin aikaa kuin käyttöä kestäviksi. Nykyisin ei edes kallis hinta tai laadukas merkki takaa sitä, että vaate kestää. Onneksi Suomen vaaterintamalla on taas paljon hyvää tekemisen meininkiä. Pienet yritykset tuottavat laadukasta ja kaunista vaatetta, mahdollisimman ekologisesti ja kotimaisesti. Myös vaattureita on ilmestynyt suutarien rinnalle. Hyvä, että kädentaitoja arvostetaan!

Bloggarin lempikengät: aivan tajuttoman pehmeät mokkasiinit.  Kestivät käytössä 2 viikkoa! Onneksi Haagan taitava suutari korjasi kengät ja ne saivat kuukausia lisää käyttöikää. Lompakko ja kesävarpaat kiittävät.

Toinen ilahduttava asia on vaatteiden kierrätys. Ainakin Sadun perheessä suurin osa erityisesti lasten vaatteista on peräisin kirpputorilta tai ystävien lapsilta. Samoin muu kodin käyttötavara etsitään ensin käytettynä. Kierrätykseen tosin sisältyy se ansa, että tulee liian helposti hankittua kun saa helposti laitettua eteenkin päin. 3-vuotias ei tosiaan tarvitse 20 t-paitaa. Toinen huomio: osta ja hanki vain tarpeeseen.

Sodanaikainen Lottapuku huokuu selkeyttä ja särmää. (Lottamuseo)

Kirpputorien lisäksi kannattaa tehdä löytöretkiä mökkien, vinttien, aittojen ja luvan kanssa sukulaisten kätköihin. Niihin säilöttiin sodan jälkeen kaikkea mahdollista, tavaroita ja vaatteita, jos niille vielä tulisi tarvetta – ja niistä löytyy ihan varmasti vielä tänä päivänäkin mitä mielenkiintoisimpia asioita.

Lea löysi Anneli-mummin mekon vintiltä!

Sotien jälkeen kaikkialla oli kaipuu kauneuteen ja länsimaalaisen elämäntyylin saavuttamiseen, mikä oli kovin inhimillistä ja ymmärrettävää kovien pulavuosien jälkeen. Tämä näkyi mahdollisuuksien mukaan tietysti myös pukeutumisesta: maailmalta tulevista muotivirtauksista ammennettiin kauneutta arkeen.

Tässä tunnetun ranskalaisen muotitaiteilijan Christian Diorin New Look 1947

 

Kannaksen Puku Oy:n kävelypuku nuoren Airin esittelemänä.

Pennasilla oli alun perin vaatetusliike ja Valmistamo Viipurin keskustassa. Joutuessaan jättämään Viipurin vuonna 1939, he perustivat liikkeensä uudelleen Lahteen.

Tässä oli Kannaksen Puku Oy, vuoteen 1939. Kuva Viipurista.

Muoti ei ole koskaan ollut niin monimuotoista, värikästä ja monen tyylin hyväksyvää kuin nyt.

Nautitaan siitä ja tehdään löytöjä. Hyödynnetään vanhaa mieluummin kuin ostetaan kertakäyttövaatteita ja halpaketjujen päivittäin vaihtuvaa pikamuotia.

Sadun mieleenpainuvin kierrätysmekko oli oman äidin hääpuku, joka osaavissa käsissä muuttui sopivaksi 15 senttiä pidemmälle tyttärelle. (Kuva J. Maal)

Nyt vintille penkomaan – aarteet odottavat löytäjiänsä.

Laura ja Satu

6.7.2017 HELTEISTÄ HEINÄKUUTA, LUKIJAT!

Suomi 100 -juhlavuosi on jo puolessa välissä. Vielä on hyvin aikaa muistella itsenäisyytemme kovimpia vuosia ja siirtää sotaveteraaneilta opittuja arvoja tuleville sukupolville.

Alppiruusun nuppu Helsingin Haagassa. Kasvu luo uskoa tulevaan.

Heinäkuun aiheenamme on tulevaisuuden usko. Sodassa se ilmeni haluna elää, uskona sodan loppumiseen ja rauhaan, yhteisvastuuna ja uskona selviytymiseen.

Pohdimme ja kyselimme ihmisiltä, kuinka nämä arvot ilmenevät tänä päivänä? Ja miten saamme lapsemme ja lapsenlapsemme luottamaan niihin?

Risti Helsingin Hietaniemen Sankarihaudalta. Sodassa uskonto loi toivoa vaikeilla hetkillä.

Monista vastauksista nousi esiin huoli ympäristön tilasta, terrorismista ja ihmisten eriarvoistumisesta. Yhteistä oli myös se, että tulevaisuuden uskoa vahvistettiin pienillä hyvillä arjen teoilla, toisten huomioimisella ja yhteisöllisyydellä.

Tuoreita kuusenkerkkiä keräämässä: uusiutuva luonto antaa arkipäiviin tulevaisuuden uskoa.

Annetaan ensimmäinen puheenvuoro Markolle (52):

Tarvitsemme tulevaisuuden uskoa nyt enemmän kuin kenties kertaakaan sitten sotiemme jälkeen.

Koska maailmassa on epävakaata kaikkialla.
Koska ympäristöongelmat uhkaavat koko ihmiskuntaa.
Koska rasismi, yltiönationalismi ja länsimaisten kulttuurien eriarvoistuminen ovat nousseet puheenaiheiksi.
Koska valtaa pitävien lyhytnäköiset intressit jylläävät.
Ja koska me pelkäämme.

Tulevaisuuden usko on minulle uskoa ihmisen kykyyn tehdä töitä hyvien asioiden puolesta ja tehdä elämän jatkuvuuden kannalta moraalisesti oikeita ratkaisuja.

Lapsi ihmettelee leppäkerttua. Suurten asioiden äärellä on joskus hyvä miettiä pieniä.

Kyselyn seniorina on tällä kertaa Paula (70). Mistä hän saa tulevaisuuden uskoa?
Luonto on aina niin kaunis, se luo voimaa ja toivoa. Ja jokainen meistä voi omassa perhe- ja ystäväpiirissään vahvistaa hyviä asioita, kiittää ja kannustaa. Kaikki menee hyvin, kun nuoret uskovat itseensä ja omiin vahvuuksiinsa.

Juhannuskokko Juankoskella. Perinteet yhdistävät sukupolvia ja luovat voimaa ja uskoa tulevaan.

Pienten lasten isä, Juuso (42) toivoo, että sodista olisi opittu:
Haluan uskoa, että maailmassa saavutettaisiin jollain lailla rauhanomaisempi tila. Että ihmiset muistaisivat esimerkiksi toisen maailmansodan kauheudet, eivätkä enää tekisi samoja virheitä. Kukaan ei henkilökohtaisella tasolla sitä halua. Haluan uskoa, että lapseni saavat elää rauhan ajan Suomessa.

Takapenkkiläiset: Lasten ilo ja kyky nauttia hetkestä luovat tulevaisuuden uskoa.

Ehkä yllättäenkin yleisimmin kyselyssä mainitut ilonaiheet löytyivät ihan ihmisen vierestä, tavallisesta arjesta. Ja tämä ilo loi toivoa ja vahvisti uskoa tulevaan.

Annis (35):

Suomalaiset ovat auttavaista kansaa. Mua liikuttaa arkipäivän välittäminen. Esimerkiksi se, että lapset menee samalla bussilla aamuisin kouluun ja niillä on kuukausiliput. Joskus ne on unohtuneet kotiin, mutta tuttu bussikuski vinkkaa, että tule vaan sisään.

Lasten kanssa on paljon juteltu siitä, ettei ole tärkeää, kuka on paras tai voittaja, vaan jääkö kaikille hyvä mieli. Että porukalla tehdään niin hyvä tulos, joka sillä porukalla saadaan aikaan ja se on riittävä – se on paras tulos.

Ja onhan niitä unelmia bloggaajillakin

Näin asiaa tuumii Laura: ”Tiedän että tämä kuulostaa runoilijan unelmoinnilta, mutta siitäkin huolimatta uskon, että jos ihmiset kirjoittaisivat enemmän rakkausrunoja, tulevaisuus olisi parempi. Ei tarvitse olla runoilija, eikä suuri ajattelija. Tarvitsee olla empaattinen toisille ihmisille.

Myös ihmissuhteissa tarvitaan tulevaisuuden uskoa. Sillä selviää vaikeista ajoista.

Ja Satu: ”Mulla on lapsen usko monessa asiassa, niin myös tässä. Yritän luottaa loppuun siihen, että ihminen selviytyy, viisastuu ja järkiintyy. Rahan tavoittelun sijaan tulisi olla muita arvoja. Tekisimme enemmän konkreettisia tekoja ympäristön tuhoamisen torjumiseksi, rauhanneuvottelut toisivat hyviä tuloksia. Että ihminen olisi toiselle ihminen. Tästä lapsenuskosta on se hyöty, että se pitää liikkeessä ja kannustaa omalta osan lisäämään positiivisuutta ja iloa ympäristössä.

Läheisyydestä ja naurusta saa voimaa nyt ja tulevaisuudessa.

Mutta mitä lapset itse miettivät?

Lapset eivät tuntuneet olevan huolissaan mistään. Tulevaisuudessa odottivat kännyköistä tehdyt robotit, lentävät autot ja seuraavat pelikoneiden mallit. Suunnitelmissa siinsi leikkiminen, pomppiminen ja ulkona juokseminen, äidin kanssa kaupassa käynti ja työ futisvalmentajana tai päiväkodinhoitajana.

Uuden oppiminen luo uskoa tulevaan.

Milja (7):

Suomi on tulevaisuudessa kehittynyt, on tullut uusia asioita, vaikka elektroniikkakelloja. Uusia ihmisiä. Uusia taloja. Olen ainakin pidempi.

Ruut (6):

Suomi on vanhempi ja paljon parempi. Kaikkialla on kukkia, myös suussa.

Vesi rauhoittaa ja tuo toivoa: Tulevaisuudessa on tilaa hyville asioille.

Jatkakaa unelmointia, ihmiset. Uskokaa tulevaan. Tehkää hyviä ja rauhanomaisia tekoja.

Lopuksi sitaatti viisaalta Mauno Koivistolta. Presidenttimme muistoa kunnioittaen ja Suomen eteen tehdystä työstä kiittäen.

Kyllä se siitä”.

Satu ja Laura

 

 

5.7.2017 LUOTTAVAISESTI TULEVAAN

Moni keväällä koulunsa päättänyt nuori on uuden elämäntilanteen edessä: mistä löytyy syksyksi työtä tai opiskelupaikka? Asuntokin pitäisi löytää. Vaikka yhteiskunnan turvaverkot ovat avuksi, voi moni tuntea itsensä yksinäiseksi. Nykyinen yksilöllisyyden korostaminen saa monen ajattelemaan, että täytyy pärjätä yksin.

Heti sotavuosien jälkeen monen suomalaisen nuoren mieltä askarrutti epävarma tulevaisuus. Asunnoista oli pulaa ja moni oli sodan aikana menettänyt läheisensä. Sotakokemukset olivat jääneet lähtemättömästi rintamalta palanneiden mieleen.

Sodanaikainen samaan hiileen puhaltaminen näkyi rauhan ajan arjessa. Nykytermein sanottuna veteraanisukupolven toimintaa leimasi yhteisöllisyys, joka näkyi jälleenrakentamisen aikana yhteisenä ponnistuksena selvitä suurista sotakorvauksista ja työnä paremman tulevaisuuden rakentamiseksi arjen niukoissa olosuhteissa. Tavarapula oli huutava, ja suurten sotakorvausten maksaminen hidasti useiden vuosien ajan suomalaisten elintason nousua. Niiden maksamisella oli kuitenkin myönteinen vaikutus Suomen kuvaan maailmalla. Vaikka aineellista hyvää oli vähän, oli nuorilla mahdollisuus tehdä oma osuutensa ja velvollisuutensa yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

Veteraanisukupolven edustajilla on paljon niin sanottua hiljaista tietoa, joka varmasti auttaisi nykynuoriakin paremmin selviämään elämän haasteista. Suomea jälleenrakentaneiden ihmisten selviytymistarinat voivat tuoda tulevaisuuden uskon lisäksi meille myös esimerkin yhdessä tekemisestä ja toisista välittämisestä.

Seija Niinistö-Samela

 

 

6.6.2017 KUN NÄLKÄ ON SUURIN, ON LUONTO LÄHELLÄ

Valoisaa kesäkuuta, ystävät! Blogisarjamme kuudennessa osassa tutustumme pula-aikaan ja ruokamuistoihin sotavuosina.

Vietimme mukavan turinahetken Susanna Kosken ja Tuija Keskisen kanssa Tuusulan Syvärannan Lottamuseossa. Susanna toimii Lottamuseon opetuksen ja kehittämisen asiantuntijana ja Tuija Lottakanttiinin emäntänä. Museoretki oli monin tavoin tunteikas.

Lottamuseo sijaitsee Syvärannassa, kauniin Tuusulanjärven rannalla.

 

Susanna Koski ja Tuija Keskinen kannattelevat sota-ajan vesipannua. Taustalla Aarno Karimon maalaus Toukokuun 16:na 1938.

Alkuruoka

Sota-aikana oli pulaa aivan kaikesta, erityisesti ruoasta. Poikkeusolosuhteiden vuoksi Suomeen perustettiin syksyllä 1939 kansanhuoltoministeriö, jonka tehtävä oli kartoittaa maan elintarvikevarastot ja taata elintarvikkeiden riittävyys kaikille suomalaisille. Alkoi ostokorttien avulla toimiva ruoansäännöstely, jossa ensimmäisenä kortille joutuivat kahvi ja sokeri.

Vuonna 1946 yhdellä henkilöllä saattoi olla jopa 53 eri ostokorttia eri elintarvikkeita varten.

Sota-aikana suomalaiset olivat kuitenkin todella kekseliäitä. Tunnetuin korvike lienee männynkuoresta, petäjästä jauhettu jauho, josta tehtiin pettuleipää. Pahimpina aikoina myös jäkälää kuivattiin ja siitä tehtiin jauhoja.

Leipää todella leivottiin ja syötiin sota-aikana. Esimerkiksi talvisodan aikana lotat leipoivat noin 100 000 kiloa leipää päivässä rintamalle lähetettäväksi.

Sotavuosien kurjuuden lisäksi suomalaisia koettelivat katovuodet, esimerkiksi viljasta ja perunoistakin oli huutava pula 1943.

Sota-aika syötiin paljon sopparuokaa. Neuvokkaat kansalaiset tekivät keittoa siitä, mitä käsiinsä saivat: punajuurikeittoa, nokkoskeittoa, luukeittoa, hernerokkaa – ja tietenkin läskisoosia.

Toisenlaista kekseliäisyyttä suomalaisissa osoitti mustan pörssin kauppa, jossa säännöstelyssä olevia elintarvikkeita salakuljetettiin vaatteiden sisällä, jopa ruumisarkuissa, ja myytiin kalliilla nälkäisille kansalaisille.

Pääruoka

Suomessa toimi sodan aikana myös ravintoloita. Ruoan sääntely koski toki niitäkin ja toimintaa rajoitettiin ankarasti, määräämällä esimerkiksi päivät, jolloin sai tarjota lihaa, kalaa jopa perunaakin. Yleisimmät ravintola-annokset koostuivat pula-aikana perunasta, juureksista ja riistasta.

Arvostus ”puhdasta ja luonnonmukaista ruokaa” ja esimerkiksi villiyrttejä kohtaan on jälleen lisääntynyt. Ollaan palattu tilaan, jossa luontoa jälleen arvostetaan. Sota-aikana käytettiin kaikki, mitä löydettiin. Metsästä kerättiin talteen sienet, marjat, nokkosta, voikukan juurta, maitohorsmaa, mesiangervoa, käpyjä sytykkeiksi, vadelmanlehtiä, koivunlehtiä. Iloksemme ihmiset ovat jälleen lähteneet innolla metsään ja siirtävät sienestys- ja marjastustaitojaan jälkipolville.

Kaupunkipuutarhat ja viljelypalstat hyödyntävät sota-ajan perintöä. Nykyisin oman ruoan viljely on trendikästä.

Sota-aikana myös kaikki liha ja kala käytettiin ”luita myöten”.

Asuin maatilalla ja isäni oli vapautettu palveluksesta, joten meillä riitti maitoa sodan aikanakin. Muistan kuitenkin, että kaikki liha käytettiin tarkkaan. Kun syksyllä teurastettiin lammas tai sika, se paistettiin uunissa. Pienestä tytöstä se eläimen pää uunissa oli tosi kammottava”, muistelee Sirkku Savonlinnasta.

Sota-aika oli yhteisöllisyyden aikaa. Suomalaiset jakoivat, auttoivat ja välittivät. Toiset velvollisuudesta, toiset lähimmäisenrakkaudesta.

Sodan aikana talkoohenki oli huipussaan. Sota käytiin yhteisessä rintamassa, niin rajoilla kuin kotipuolessa. Talkoiden periaatteisiin kuului, että kotirintamalla pidettiin kaikista yhdessä huolta. Tästä kannattaa ottaa mallia nytkin!

Myös lapset valjastettiin talkoisiin, ja heitä motivoitiin erilaisilla talkoomerkeillä

Muistan, kuinka keräsimme jätepaperia sekä tyhjiä lasipulloja ja –purkkeja. Kun olimme poimineet niitä suuren määrän, niin saimme palkaksi JäteJoonas-nimisiä karkkeja. Ahkerimmat saivat jopa kellon. Ruotsista sai jotain herkkuja, jos joku lähetti. Ja Amerikasta tuli paketteja kouluihin, joissa oli kaikenlaista lapsille”, muistelee Pekka Lahdesta.

Jälkiruoka

Saimme maistella Lottamuseon kanttiinissa kahvin korviketta ja vastiketta: korvikkeessa kahvia oli vain pieni osa, vastikkeessa ei lainkaan. Lisäksi Tuija oli leiponut mustikkapiirakkaa pula-ajan tyyliin.

Varsinaisen kahvin korvikkeena toimi aluksi vilja, kun siitäkin tuli pulaa, se korvattiin voikukan juurilla, sikurilla, sokerijuurikkaalla, herneellä ja tammenterholla.

Korvike maistui hiukan kitkerän laimealta kahvilta, vastikkeen makua on vaikea kuvailla. Se ei ollut pahaa mutta ei kahviakaan. Perunapohjaan tehty mustikkapiiras oli Sadun mielestä taivaallista, Lauran makuun se ei ollut. Sadulle siis kaksi palaa!

Hyvään ateriaan kuuluu jälkiruoka tai makea pieni pala. Sota-aikana sokeri oli ensimmäisiä asioita, joita alettiin säännöstellä. Suomalaiset olivat jo tottuneet hyvään ennen sotia: ulkomaisia elintarvikkeita oli ollut kaupoissa ja esimerkiksi Fazer teki Pihlajanmarja- ja Kiss Kiss -karkkeja jo 1800-luvun lopussa. Sota-aikana mm. Huhtamäen tehtaat valmistivat lapsille namimuruja, sakariinivedellä makeutettuja, kuivattuja porkkana- ja lantunpaloja. Makeispussin kyljessä luki ”Karamelleja odotellessa.”

Sukulaiseni Ruotsista oli lähettänyt meille suklaata. Isäni lupasi karkit minulle, kunhan oppisin sanomaan ärrän. Me lapset kärtimme suklaata, joka oli tallessa ylähyllyn metallilaatikossa. Mutta isäni oli pysyi päätöksessään. Ärrän oppimiseen vierähti pari vuotta ja kun viimein saimme avata suklaan, se oli mennyt homeeseen”, harmittelee Marja Mikkelistä.

Pula-ajan katsotaan päättyneen 1954, jolloin viimeisistäkin ostokorteista luovuttiin.

Nykyaikana meillä on kaikenlaista, mitä emme edes välttämättä tarvitse. Siksi on välillä vaikeaa ymmärtää, kuinka appelsiinin syöminen voi olla ihmiselle ikimuistoinen tapahtuma.

Kun ensimmäisiä appelsiineja tuli Suomeen, pikkupoika puraisi appelsiinia kuorineen – ja sylkäisi pois. ”Mitä lie, hyvvää sisältä, mutta pahhaa päältä”.

Nykyajan iltapala ”napostelulautanen” olisi kelvannut monelle sota-aikana.

Sota- ja pula-ajan ruoka tuntuu tänä yltäkylläisyyden aikana aika ”laihalta” aterialta. Silloin se kuitenkin oli totta kaikille suomalaisille.

Muistakaamme siis kunnioittaa pöydän antimia. Ruoka on pyhä. Kiitetään siitä. Syödään lautaset tyhjäksi varsinkin, jos olemme itse saaneet valita annoksemme. Eikä nirsoilla eikä halveksita mitään ruokaa. Annetaan toisille ruokarauha.

Lopuksi vielä kesävinkki. Menkää Lottamuseoon, muistelkaa, oppikaa ja osoittakaa arvostusta. Ja nauttikaa ruoasta.

Laura eläytyy Lottamuseossa sota-aikaan pommituksessa kärsineessä huoneessa.
Lottamuseon uudet kesähitit! Menkää ja maistelkaa.

Kiitos ruuasta! Kiitos Lottamuseo! Kiitos Susanna ja Tuija jutteluhetkestä! Kiitos pula-ajan lapset muistoista!

Hyvää kesän alkua kaikille!
Satu ja Laura

Lottamuseo

Osoite Rantatie 39,
04310 Tuusula
Avoinna Lokakuu-huhtikuu, 10 – 17
Toukokuu–syyskuu, 9 – 18
Www-sivut  www.lottamuseo.fi

26.5.2017 MUISTOA KUNNIOITTAEN

Suruviesti presidentti Mauno Koiviston poismenosta on viime päivinä vaikuttanut syvästi suomalaisiin. Koko kansan presidenttinä tunnettu Koivisto oli rintamaveteraani, joka oli kokenut raskaiden sotavuosien lisäksi myös sodan jälkeisen ajan vaaran vuodet. Kokemukset rintamalla ja sen jälkeen työpaikoilla poliittisesti repivässä ilmapiirissä varmasti vaikuttivat siihen, että presidentti Koivisto ymmärsi erittäin hyvin rauhanomaisen yhteistyön merkityksen niin poliittisessa päätöksenteossa kuin kansainvälisellä tasolla kansakuntien välisissä suhteissakin.

Veteraanisukupolven edustajia ei enää ole työelämässä ja yhteiskunnallisissa tehtävissä. Yhteisten päämäärien etsiminen itsekkäiden tavoitteiden sijaan, toisten mielipiteiden huomioiminen ja arvostaminen vakaumuksellisista näkemyseroista huolimatta sekä mahdollisuuksien löytäminen joskus toivottomissakin tilanteissa ovat sodan käyneen sukupolven henkistä perintöä meille rauhan aikana syntyneille ja kasvaneille. Tähän voisi vielä lisätä rohkeuden tarttua ikäviinkin asioihin, kun tilanne niin vaatii. Nykyajan haasteisiin tarvitaan samanlaista rakentavaa suhtautumista, joka oli tyypillistä presidentti Koiviston toiminnassa.

Jokainen sotiemme veteraani ansaitsee arvostuksemme ja jokaisen veteraanin poistuessa keskuudestamme voimme kiitollisuudella muistaa hyväksemme tehtyä työtä.

Presidentti Mauno Koiviston muistoa kunnioittaen

Seija Niinistö-Samela