SUOMALAINEN SISU

6.3.2017 SUOMALAINEN SISU

Tervehdys, lukijat!

Tämän juhlavuoden blogisarjan kolmannessa osassa sukellamme suomalaisen sisun syvyyksiin. Mitä on tämä mystinen Sisu, jota ulkomaalaisen on vaikea täysin ymmärtää ja suomalaisen vaikea pestä pois.

Sotiemme Veteraanit osoittivat sodassa sitkeyttä, lannistumattomuutta ja periksiantamattomuutta, kun he taistelivat maamme puolesta. Samaa sisua osoittivat kaikki suomalaiset sodanjälkeisessä Suomessa, kun maata jälleenrakennettiin yhteistuumin. Sisua tarvitsemme myös nyt tässä lamanlyömässä, muuttuvassa maailmassa, jossa varmaa on vain epävarma. Maailman parhaassa maassa, jossa pidetään toisista huolta.

Nyt tehtävämme on siirtää Veteraanien sisukasta ajattelua myös jälkipolville.

Väinö Kannisto. Naisurheilijoita Eläintarhan urheilukentällä 1948. Helsingin kaupunginmuseo.

Missä sisua tarvitaan? Sisukkaat suomalaiset kertovat!

Sisu tarkoittaa tarmoa, kun jääräpäisesti kulkee kohti omaa päämääräänsä. Sisua tarvitaan nyt, kun on niin paljon vaikeuksia ja epävarmuutta joka puolella. Jos esimerkiksi sairastuu vakavasti, täytyy olla sellaista henkistä voimaa, että joka tapauksessa ponnistelee kohti parempaa.
Nainen 72 v.

Sisua tarvitaan yrittämisessä. Sisu tarkoittaa rohkeutta, uskoa omiin kykyihin ja luottamusta siihen, että elämä kantaa. Sisukas ihminen tai yrittäjä ei lannistu ensimmäisestä vastoinkäymisestä, eikä toisestakaan, vaan yrittää entistä kovemmin. Sisukas ihminen osaa kuitenkin lopettaa ajoissa, kun mahdollinen tappio on selvä. Sisukas ihminen oppii tappiosta, nuolee haavat ja yrittää sitten jotain muuta.
Nainen, 42 v.

Vanhemmuudessa vaaditaan sisua. Aina tulee eteen tilanteita, jotka ovat epämukavia tai raskaita lapselle. Kun lapsi on selvästi pahoilla mielin, raivoaa tai on ahdistunut, vanhempi sisukkaasti tsemppaa. Usein olisi helpompi antaa periksi lapsen uhmalle, mutta on sisukasta vanhemmalta pysyä suunnitelmassa siitä huolimatta. Vanhemmuus vaatii myös pitkän tähtäimen sisua. Pitää olla sisukas päivästä ja viikosta toiseen, koska lasten kanssa ei tule koskaan ns. valmista.
Nainen, opettaja, 41 v.

Sisua tarvitaan kielten opiskelussa ja matematiikan harjoittelussa. Koulussa projektien ja koko koulutuksen loppuunsaattamisessa. Samoin työelämässä tarvitaan sisukasta pitkäjänteisyyttä.
Mies, 72 v.

Lätkää katsoessa huomaa, että nuoretkin jätkät osaa taistella, ei ne luovuta helposti, ainakaan ruotsalaisille. Mutta kyllä meillä futiskentälläkin ikämiespeleissä tunnistaa saman lannistumattomuuden ja yrittelijäisyyden, joskin vauhti on vähän hidastunut.
Mies, 45 v.

Jalkapallojoukkue poseeraa kentällä. 1950-luku. Elannon kokoelmat. Helsingin kaupunginmuseo.

Sisua on suomalaisissa ollut aina ja sitä löytyy nyt. Sisulla on voitettu taisteluita ja urheilukisoja, osoitettu taitoa kotona, koulussa ja työelämässä. Ei luovuteta eikä anneta periksi liian helpolla. Ollaan sitkeitä ja yritetään. Tiukassakin paikassa. Sisukas asenne on myös arvo, joka muuttuvassa maailmassa vie koko kansaa eteenpäin.

Sisukkaasti eteenpäin, ystävät

T:
Satu ja Laura