KUN NÄLKÄ ON SUURIN, ON LUONTO LÄHELLÄ

6.6.2017 KUN NÄLKÄ ON SUURIN, ON LUONTO LÄHELLÄ

Valoisaa kesäkuuta, ystävät! Blogisarjamme kuudennessa osassa tutustumme pula-aikaan ja ruokamuistoihin sotavuosina.

Vietimme mukavan turinahetken Susanna Kosken ja Tuija Keskisen kanssa Tuusulan Syvärannan Lottamuseossa. Susanna toimii Lottamuseon opetuksen ja kehittämisen asiantuntijana ja Tuija Lottakanttiinin emäntänä. Museoretki oli monin tavoin tunteikas.

Lottamuseo sijaitsee Syvärannassa, kauniin Tuusulanjärven rannalla.

 

Susanna Koski ja Tuija Keskinen kannattelevat sota-ajan vesipannua. Taustalla Aarno Karimon maalaus Toukokuun 16:na 1938.

Alkuruoka

Sota-aikana oli pulaa aivan kaikesta, erityisesti ruoasta. Poikkeusolosuhteiden vuoksi Suomeen perustettiin syksyllä 1939 kansanhuoltoministeriö, jonka tehtävä oli kartoittaa maan elintarvikevarastot ja taata elintarvikkeiden riittävyys kaikille suomalaisille. Alkoi ostokorttien avulla toimiva ruoansäännöstely, jossa ensimmäisenä kortille joutuivat kahvi ja sokeri.

Vuonna 1946 yhdellä henkilöllä saattoi olla jopa 53 eri ostokorttia eri elintarvikkeita varten.

Sota-aikana suomalaiset olivat kuitenkin todella kekseliäitä. Tunnetuin korvike lienee männynkuoresta, petäjästä jauhettu jauho, josta tehtiin pettuleipää. Pahimpina aikoina myös jäkälää kuivattiin ja siitä tehtiin jauhoja.

Leipää todella leivottiin ja syötiin sota-aikana. Esimerkiksi talvisodan aikana lotat leipoivat noin 100 000 kiloa leipää päivässä rintamalle lähetettäväksi.

Sotavuosien kurjuuden lisäksi suomalaisia koettelivat katovuodet, esimerkiksi viljasta ja perunoistakin oli huutava pula 1943.

Sota-aika syötiin paljon sopparuokaa. Neuvokkaat kansalaiset tekivät keittoa siitä, mitä käsiinsä saivat: punajuurikeittoa, nokkoskeittoa, luukeittoa, hernerokkaa – ja tietenkin läskisoosia.

Toisenlaista kekseliäisyyttä suomalaisissa osoitti mustan pörssin kauppa, jossa säännöstelyssä olevia elintarvikkeita salakuljetettiin vaatteiden sisällä, jopa ruumisarkuissa, ja myytiin kalliilla nälkäisille kansalaisille.

Pääruoka

Suomessa toimi sodan aikana myös ravintoloita. Ruoan sääntely koski toki niitäkin ja toimintaa rajoitettiin ankarasti, määräämällä esimerkiksi päivät, jolloin sai tarjota lihaa, kalaa jopa perunaakin. Yleisimmät ravintola-annokset koostuivat pula-aikana perunasta, juureksista ja riistasta.

Arvostus ”puhdasta ja luonnonmukaista ruokaa” ja esimerkiksi villiyrttejä kohtaan on jälleen lisääntynyt. Ollaan palattu tilaan, jossa luontoa jälleen arvostetaan. Sota-aikana käytettiin kaikki, mitä löydettiin. Metsästä kerättiin talteen sienet, marjat, nokkosta, voikukan juurta, maitohorsmaa, mesiangervoa, käpyjä sytykkeiksi, vadelmanlehtiä, koivunlehtiä. Iloksemme ihmiset ovat jälleen lähteneet innolla metsään ja siirtävät sienestys- ja marjastustaitojaan jälkipolville.

Kaupunkipuutarhat ja viljelypalstat hyödyntävät sota-ajan perintöä. Nykyisin oman ruoan viljely on trendikästä.

Sota-aikana myös kaikki liha ja kala käytettiin ”luita myöten”.

Asuin maatilalla ja isäni oli vapautettu palveluksesta, joten meillä riitti maitoa sodan aikanakin. Muistan kuitenkin, että kaikki liha käytettiin tarkkaan. Kun syksyllä teurastettiin lammas tai sika, se paistettiin uunissa. Pienestä tytöstä se eläimen pää uunissa oli tosi kammottava”, muistelee Sirkku Savonlinnasta.

Sota-aika oli yhteisöllisyyden aikaa. Suomalaiset jakoivat, auttoivat ja välittivät. Toiset velvollisuudesta, toiset lähimmäisenrakkaudesta.

Sodan aikana talkoohenki oli huipussaan. Sota käytiin yhteisessä rintamassa, niin rajoilla kuin kotipuolessa. Talkoiden periaatteisiin kuului, että kotirintamalla pidettiin kaikista yhdessä huolta. Tästä kannattaa ottaa mallia nytkin!

Myös lapset valjastettiin talkoisiin, ja heitä motivoitiin erilaisilla talkoomerkeillä

Muistan, kuinka keräsimme jätepaperia sekä tyhjiä lasipulloja ja –purkkeja. Kun olimme poimineet niitä suuren määrän, niin saimme palkaksi JäteJoonas-nimisiä karkkeja. Ahkerimmat saivat jopa kellon. Ruotsista sai jotain herkkuja, jos joku lähetti. Ja Amerikasta tuli paketteja kouluihin, joissa oli kaikenlaista lapsille”, muistelee Pekka Lahdesta.

Jälkiruoka

Saimme maistella Lottamuseon kanttiinissa kahvin korviketta ja vastiketta: korvikkeessa kahvia oli vain pieni osa, vastikkeessa ei lainkaan. Lisäksi Tuija oli leiponut mustikkapiirakkaa pula-ajan tyyliin.

Varsinaisen kahvin korvikkeena toimi aluksi vilja, kun siitäkin tuli pulaa, se korvattiin voikukan juurilla, sikurilla, sokerijuurikkaalla, herneellä ja tammenterholla.

Korvike maistui hiukan kitkerän laimealta kahvilta, vastikkeen makua on vaikea kuvailla. Se ei ollut pahaa mutta ei kahviakaan. Perunapohjaan tehty mustikkapiiras oli Sadun mielestä taivaallista, Lauran makuun se ei ollut. Sadulle siis kaksi palaa!

Hyvään ateriaan kuuluu jälkiruoka tai makea pieni pala. Sota-aikana sokeri oli ensimmäisiä asioita, joita alettiin säännöstellä. Suomalaiset olivat jo tottuneet hyvään ennen sotia: ulkomaisia elintarvikkeita oli ollut kaupoissa ja esimerkiksi Fazer teki Pihlajanmarja- ja Kiss Kiss -karkkeja jo 1800-luvun lopussa. Sota-aikana mm. Huhtamäen tehtaat valmistivat lapsille namimuruja, sakariinivedellä makeutettuja, kuivattuja porkkana- ja lantunpaloja. Makeispussin kyljessä luki ”Karamelleja odotellessa.”

Sukulaiseni Ruotsista oli lähettänyt meille suklaata. Isäni lupasi karkit minulle, kunhan oppisin sanomaan ärrän. Me lapset kärtimme suklaata, joka oli tallessa ylähyllyn metallilaatikossa. Mutta isäni oli pysyi päätöksessään. Ärrän oppimiseen vierähti pari vuotta ja kun viimein saimme avata suklaan, se oli mennyt homeeseen”, harmittelee Marja Mikkelistä.

Pula-ajan katsotaan päättyneen 1954, jolloin viimeisistäkin ostokorteista luovuttiin.

Nykyaikana meillä on kaikenlaista, mitä emme edes välttämättä tarvitse. Siksi on välillä vaikeaa ymmärtää, kuinka appelsiinin syöminen voi olla ihmiselle ikimuistoinen tapahtuma.

Kun ensimmäisiä appelsiineja tuli Suomeen, pikkupoika puraisi appelsiinia kuorineen – ja sylkäisi pois. ”Mitä lie, hyvvää sisältä, mutta pahhaa päältä”.

Nykyajan iltapala ”napostelulautanen” olisi kelvannut monelle sota-aikana.

Sota- ja pula-ajan ruoka tuntuu tänä yltäkylläisyyden aikana aika ”laihalta” aterialta. Silloin se kuitenkin oli totta kaikille suomalaisille.

Muistakaamme siis kunnioittaa pöydän antimia. Ruoka on pyhä. Kiitetään siitä. Syödään lautaset tyhjäksi varsinkin, jos olemme itse saaneet valita annoksemme. Eikä nirsoilla eikä halveksita mitään ruokaa. Annetaan toisille ruokarauha.

Lopuksi vielä kesävinkki. Menkää Lottamuseoon, muistelkaa, oppikaa ja osoittakaa arvostusta. Ja nauttikaa ruoasta.

Laura eläytyy Lottamuseossa sota-aikaan pommituksessa kärsineessä huoneessa.
Lottamuseon uudet kesähitit! Menkää ja maistelkaa.

Kiitos ruuasta! Kiitos Lottamuseo! Kiitos Susanna ja Tuija jutteluhetkestä! Kiitos pula-ajan lapset muistoista!

Hyvää kesän alkua kaikille!
Satu ja Laura

Lottamuseo

Osoite Rantatie 39,
04310 Tuusula
Avoinna Lokakuu-huhtikuu, 10 – 17
Toukokuu–syyskuu, 9 – 18
Www-sivut  www.lottamuseo.fi