VAATETUS SODANAIKANA

6.8.2017 VAATETUS SODANAIKANA

Hyvää elokuuta ystävät!

Aiheenamme on tällä kertaa vaatetus sodan aikana.

Nykyään voi olla vaikea ymmärtää, että vaatteistakin on ollut pulaa ja niitä säännösteltiin. Vaateongelma saattaa näinä päivinä olla aivan päinvastainen: kaapista löytyy 15 sukkahousut, vaikkei edes ole ”sukkahousuihmisiä”. Tai siivotessa paljastuu kaappiin unohtuneita alelöytöjä, joita ei ole muistanut ostaneensa.

Sadun perheen potretti: Nykyisin vaatteissa on väriä, iloa ja kuvioita. Isät voivat olla kesällä ilman paitaa, varsinkin jos heillä on hyvä rintalihakset.

Sodanaikaisessa Suomessa vaatteet olivat kortilla siinä missä muutkin päivittäistavarat. Vaatteita pyrittiin tekemään pääosin itse, niistä materiaaleista, joita oli saatavilla.

Vaikka Suomi sai monenlaista apua ulkomailta, vaatehuolto oli kokonaisuudessaan kotimaisten voimien varassa.

Evakot. Karjalaiset eivät saaneet paljoa mukaansa. He olivat yksi suuri autettavien ryhmä. (Kuva Lottamuseo).

Rintamalla olevien vaatetuksesta vastasivat isoissa yksiköissä, divisioonatasolla vaatehuolto, pesula ja suutari.

Kotirintamalla kudottiin innokkaasti, mutta muista materiaaleista, esimerkiksi nahkasta oli pulaa. Kengät punottiin paperinarusta ja niiden pohjat tehtiin puusta. Vaatteiden tekemiseen käytettiin keinosilkkiä, sillaa. Jokainen poika osasi parsia rikkinäisen sukan.

Sotamies ompelupuuhissa rintamalla.

 

Lotat, pikkulotat ja naiset kotirintamalla kutoivat taukoamatta villasukkia ja lapasia sotilaille. Kuva ravintola Presto. (SA-kuva)

Vaatteita myös korjattiin, paikattiin, pestiin ja ne käytettiin tarkasti loppuun. Myös hajuja kestittiin paremmin. Esimerkiksi sodan jälkeen rintamalta palaavan isän tai pojan manttelista tehtiin pienemmille lapsille talvitakkeja.

Ainakin meidän bloggaajien perheissä vaatteita tulee pestyä aivan liian usein, jopa kertakäytön jälkeen tai varmuudeksi (!) Täytyypä laittaa muistiin taas itsellekin, että monesti tuuletus riittää ja ”ehkä-likainen” vaate voi mennä vielä mansikansyönnissä tai pihaleikeissä kotosalla.

Naiset pyykillä joen varrella Karjalan kannaksella 1939. (SA-kuva)

Sodanaikaiset vaatteet tehtiin niin aikaa kuin käyttöä kestäviksi. Nykyisin ei edes kallis hinta tai laadukas merkki takaa sitä, että vaate kestää. Onneksi Suomen vaaterintamalla on taas paljon hyvää tekemisen meininkiä. Pienet yritykset tuottavat laadukasta ja kaunista vaatetta, mahdollisimman ekologisesti ja kotimaisesti. Myös vaattureita on ilmestynyt suutarien rinnalle. Hyvä, että kädentaitoja arvostetaan!

Bloggarin lempikengät: aivan tajuttoman pehmeät mokkasiinit.  Kestivät käytössä 2 viikkoa! Onneksi Haagan taitava suutari korjasi kengät ja ne saivat kuukausia lisää käyttöikää. Lompakko ja kesävarpaat kiittävät.

Toinen ilahduttava asia on vaatteiden kierrätys. Ainakin Sadun perheessä suurin osa erityisesti lasten vaatteista on peräisin kirpputorilta tai ystävien lapsilta. Samoin muu kodin käyttötavara etsitään ensin käytettynä. Kierrätykseen tosin sisältyy se ansa, että tulee liian helposti hankittua kun saa helposti laitettua eteenkin päin. 3-vuotias ei tosiaan tarvitse 20 t-paitaa. Toinen huomio: osta ja hanki vain tarpeeseen.

Sodanaikainen Lottapuku huokuu selkeyttä ja särmää. (Lottamuseo)

Kirpputorien lisäksi kannattaa tehdä löytöretkiä mökkien, vinttien, aittojen ja luvan kanssa sukulaisten kätköihin. Niihin säilöttiin sodan jälkeen kaikkea mahdollista, tavaroita ja vaatteita, jos niille vielä tulisi tarvetta – ja niistä löytyy ihan varmasti vielä tänä päivänäkin mitä mielenkiintoisimpia asioita.

Lea löysi Anneli-mummin mekon vintiltä!

Sotien jälkeen kaikkialla oli kaipuu kauneuteen ja länsimaalaisen elämäntyylin saavuttamiseen, mikä oli kovin inhimillistä ja ymmärrettävää kovien pulavuosien jälkeen. Tämä näkyi mahdollisuuksien mukaan tietysti myös pukeutumisesta: maailmalta tulevista muotivirtauksista ammennettiin kauneutta arkeen.

Tässä tunnetun ranskalaisen muotitaiteilijan Christian Diorin New Look 1947

 

Kannaksen Puku Oy:n kävelypuku nuoren Airin esittelemänä.

Pennasilla oli alun perin vaatetusliike ja Valmistamo Viipurin keskustassa. Joutuessaan jättämään Viipurin vuonna 1939, he perustivat liikkeensä uudelleen Lahteen.

Tässä oli Kannaksen Puku Oy, vuoteen 1939. Kuva Viipurista.

Muoti ei ole koskaan ollut niin monimuotoista, värikästä ja monen tyylin hyväksyvää kuin nyt.

Nautitaan siitä ja tehdään löytöjä. Hyödynnetään vanhaa mieluummin kuin ostetaan kertakäyttövaatteita ja halpaketjujen päivittäin vaihtuvaa pikamuotia.

Sadun mieleenpainuvin kierrätysmekko oli oman äidin hääpuku, joka osaavissa käsissä muuttui sopivaksi 15 senttiä pidemmälle tyttärelle. (Kuva J. Maal)

Nyt vintille penkomaan – aarteet odottavat löytäjiänsä.

Laura ja Satu