SISULLA SIITÄ SELVIÄÄ, KOULUSTAKIN

6.3.2018 SISULLA SIITÄ SELVIÄÄ, KOULUSTAKIN

Mukavaa maaliskuun alkua, hyvät lukijat!

Sisu on suomalaisen luonteen tunnusmerkki. Emme anna periksi. Sisulla suomalaiset säilyttivät itsenäisyytensä, kestivät sotien jälkeisen ahdingon ja rakensivat hyvinvointivaltion. Sisusta suomalaiset tunnetaan myös maailmalla. Pieni, mutta väkevä kansa. Josta tulee huipputeknologiaa, iivoniskasia, maailman kovimpia rallikuskeja ja vahvoja naisia.

Millaista sisua tarvitsee tämän päivän nuori, joka on juuri lopettamassa koulutiensä ja jolle maailma on paitsi mahdollisuuksia myös haasteita täynnä? Kysyimme heiltä.

Tuntematon tulevaisuus

Yksi varmimmista kevään merkeistä ja ilon tuojista on penkkarit eli penkin painajaiset, jolloin abiturientit pukeutuvat naamiaisasuihin, ahtautuvat rekka-auton lavalle, heittävät makeisia ja vilkuttavat kansalle. Abit viettävät penkkareissaan viimeistä koulupäiväänsä ennen lukulomaa ja ylioppilaskirjoituksia. Takana on vähintään 12 vuotta koulun penkissä – ja edessä tuntematon tulevaisuus.

Abit ajelulla Helsingissä…
ja Lahdessa.

Koulu vaatii nykyajan nuorilta paljon. Suosittuja opiskelupaikkoja ei riitä kaikille, työtä saa tosissaan hakea. Sisua tarvitaan.

Kävimme penkkareissa Helsingissä ja Lahdessa katselemassa abien menoa ja haastattelemassa heitä. Molemmissa kaupungeissa ihmiset olivat tulleet sankoin joukoin vilkuttamaan, hurraamaan ja taputtamaan abeille. Lapset keräsivät innoissaan lentäviä karkkeja muovipusseihin, suurin toivein isosta saaliista. Vanhemmat pistivät muutamia makeita suuhunsa ja taskuihinsa.

Ilmassa oli testosteronia, iloa, kauneutta, uhoa ja nuoruuden voimaa! Moni vanhempi ihminen pyyhki liikutuksen kyyneliä silmäkulmistaan.

Ohessa tunnelmakuvia Helsingin ja Lahden penkkareista 15. helmikuuta 2018 höystettynä neljän lahtelaisen abin ajatuksilla.

Abien tyyliä Helsingissä.

”Se on ohi nyt”

Haastattelimme abeja, moni heistä tunsi olonsa oudoksi uuden tilanteen edessä. Olo oli haikea ja helpottunut, mutta toisaalta tulevat velvollisuudet välkkyivät jo mielessä. Muistamme tämän omastakin nuoruudestamme.

”Toisaalta on kiva olla kotona, toisaalta pitäisi lukea koko ajan.” Bettina.

”Olo on helpottunut, kun lukio on vihdoin ohi. Toisaalta ylioppilaskirjoitukset ja pääsykokeet ovat vielä edessä.” Hilja

”Tuntuu oudolta ku lukio loppuu. Oon ilonen et se on ohi nyt.” Jasmin

”Tuntuu haikealta, kun lukio meni niin äkkiä ohi ja enää ei ole sellasta ihanaa turvallista kouluarkea, mutta myös helpottuneelta, et isoin urakka lukion saralla on ohi.” Jenna

Positiivisesti ja realistisesti eteenpäin.

”Kirjoitusten jälkeen meen töihin ja armeijaan”

Toisilla abeilla suunnitelmat olivat selkeät ja valmiit, toiset elävät hetken kerrallaan.

”Jaa, eipä oo hirveesti suunnitelmii ens viikolle tai ens vuodelle. Lol. Paitsi lukemista ylppäreihin ja pääsykokeisiin.” Bettina

”Aion hakea lukemaan oikeustiedettä ja pääsykokeet odottaa keväällä. Jos koulupaikka ei avaudu niin aion hakea töitä ensi vuodeksi.” Hilja

”Ens vuonna pidän välivuoden ja teen töitä ja kerään rahaa.” Jasmin

”Kirjoitusten jälkeen meen töihin ja armeijaan. Sen jälkeen opiskelemaan jotain, mut en tiiä vielä mitä.” Jenna

Abiriehaa Lahdessa. Lavan oikeassa laidassa haastattelemamme abit neonvärisissä verkkapuvuissa.

”Kovasti töitä unelmieni eteen”

Miten unelmat saavutetaan? Kovalla työllä ja sisulla, abit arvioivat.

”Oon jaksanu tänään laskee 3 tuntia matikkaa, vaikka se on ihan hirveetä ja muutenki vapaa-aika on aika olematonta täl hetkellä.” Bettina

”Olen kova tekemään töitä unelmieni eteen.” Hilja

”Mun sisu näkyy jääräpäisyytenä. En luovuta vaikka pitäis, tästä esimerkkinä pitkä matikka.” Jasmin

”Mulla on kunnianhimoa. Haluun suoriutua kiitettävästi hommista ja tehdä töitä oman tulevaisuuden eteen.” Jenna

Tsemppiä abeille kirjoituksiin!

Juhlien jälkeen on aika työlle. Abit aloittavat lukemisen ylioppilaskirjoituksiin, sitten pääsykokeisiin, jossain vaiheessa aloitellaan töitä ja kesätöitä. Näiden abien iso- ja esivanhemmat muutama sukupolvi taaksepäin taistelivat meille itsenäisen Suomen, joka mahdollistaa ilmaisen peruskoulutuksen ja monet unelmat urapolulla. Muistetaan olla kiitollisia heille. Aina.

Meille muille mukavaa kevään odotusta!

Satu ja Laura

Lisää tunnelmia löydät videolta, joka on otettu Helsingin penkkareista.