PIDETÄÄN RAJAT

6.9.2019 PIDETÄÄN RAJAT

Hyvä lukijamme

Syyskuun blogissa aiheenamme on turvallisuus. Turvallisuus on ihmisen perustarve sekä itsenäisen ja demokraattisen valtion tunnusmerkki.

Ihmisen rajat

Käsky-lappu ”Pääsy kielletty!” 10-vuotiaan Lenan ovella. Näin lapsi haluaa rajoittaa omaan huoneeseensa tuloa ilman lupaa. Yleensä ystävällisellä koputuksella sisäänpääsylupa irtoaa 🙂

Emme anna kenenkään ylittää omaa henkilökohtaista rajaamme kysymättä ja saamatta siihen lupaa. Emme anna kenenkään uhmata identiteettiämme tai vahingoittaa sitä.  Jos joku yrittää tehdä niin, puolustaudumme kaikin mahdollisin keinoin. Tästä samasta asiasta on kyse myös valtion rajojen vartioinnissa.

Suomen rajat

Suomen itsenäistyttyä valtioneuvosto teki maaliskuun 21. päivänä 1919 päätöksen, jolla rajan vartiointi määrättiin sisäasiainministeriön alaisille sotilaallisesti järjestetyille rajavartiojoukoille. Suomen rajoja on vartioitu yli 100 vuotta.

Rajavartiolaitoksen perusteet ovat osoittaneet kestävyytensä. Alueellisen koskemattomuuden valvonta ja puolustusvalmiuden ylläpito ovat edelleen Rajavartiolaitoksen perustehtäviä: raja on turvana kaikissa oloissa.

Kunnian rajat

Kapteeni Hyttisen (Rajajääkärikomppania) omistama viestikoira ”Susi”. Ritarijärvi 1941.07.28

Rajajoukkojen toiminnalle talvisodassa annettu arvo näkyy ylipäällikkö Mannerheimin 26.5.1941 antamassa päiväkäskyssä.

”Rajavartiostojen vakinainen henkilökunta toimi sodan ensimmäisistä hetkistä sen loppuun saakka kaikkea tunnustusta ansaitsevalla menestyksellä osoittaen jo sodan vaikeissa alkutaisteluissa tosi suomalaista soturikuntoa. Tunnustuksena sodassa osoitetusta sotilaallisesta kunnosta ja herpaantumattomasta toiminnasta annan rajavartiojoukoille nimityksen rajajääkärijoukot ja rajavartiostojen kantamiehistölle nimityksen rajajääkäri.”

Rajajääkäri ja sotakoira ””Lotta”” väijytyspartiossa. Ristilahti 1941.06.29

Suomen rajat ovat meille kunnian rajat.

Rajavartiointi tänään

Partiovene PV 265 työmaallaan. Veneessä 3 hengen miehistö, nopeus 30 solmua.

Nykyiseen muotoonsa Rajavartiolaitos kehittyi viime sotien jälkeen, kun siihen liitettiin merivartiolaitos, ja vartiointi aloitettiin myös Suomen länsi- ja pohjoisrajalla. Rajavartiolaitos on kehittänyt jatkuvasti kokoonpanoaan tehtävien ja ympäristön vaatimalla tavalla.

Rajavartija Kari Holsti  koiransa kanssa kierroksella.

Myös nykyisellä Rajavartiolaitoksella on tärkeä tehtävä Suomen rajojen turvaamisessa. Rajavartiolaitoksen tarpeellisuutta ei voi liikaa painottaa. Rajavartiolaitoksen toiminnan päämääränä on rauhallisten olojen säilyttäminen maamme rajoilla.

Maailmassa on tänäkin päivänä paljon turvattomuutta. Rajoja rikotaan, toisen omaisuutta ja alueita viedään väkivalloin ja hivuttautumalla. Suomessa on asiat hyvin.

Siitä pitää olla kiitollinen joka päivä. Jotta näin olisi jatkossakin, suomalaisten pitää olla valveilla.

Toivomme turvallista syksyn alkua kaikille, etenkin koulunsa aloittaneille lapsille ja nuorisolle!

Laura ja Satu

 

Ps. Lue myös Seija Niinistö-Samelan blogiteksti Kansalaiset ovat kiinnostuneita turvallisuuskursseista.

Lähteet ja kuvat: sa-kuva.fi, raja.fi, rajaperinneyhdistys, Suomen Rajavartiolaitos