Hollannin sotasairaala, Vierumäki

Tulin tenniskurssille Vierumäelle. Urheiluopistossa harjoittelevat ammattiurheilijat ja kovan tason harrastajat useissa eri lajeissa. Itse olen tässä kontekstissa pelkkä iloinen liikunnan harrastelija. Toki innokas sellainen.

Istun maittavalla lounaalla ruokasalissa, jonka seinällä näen paitsi maamme urheilusankareita, myös sota-ajan sairaalakuvia. Onko täällä hoidettu sotien aikana haavoittuneita? Haluan perehtyä tähän tarkemmin.

Vierumäen Urheiluopisto

 

Suomen urheiluopisto perustettiin Tahko Pihkalan aloitteesta vuonna 1927, mutta Vierumäelle toiminta siirtyi kymmenen vuotta myöhemmin, kun Erik Bryggmanin suunnittelema tiukan funktionalistinen päärakennus kokonaisuudessaan valmistui ja vihittiin käyttöön.

Sittemmin päärakennusta on useita kertoja laajennettu ja muutettu, ja opiston tiluksille on vuosikymmenten mittaan rakennettu erilaisia urheiluhalleja ja ‑kenttiä.

Talvisota toi opistotalolle uutta käyttöä

Talvisodan syttyessä Vierumäen urheiluopiston päärakennuksen vihkiäisistä oli kulunut reilut kaksi vuotta. Sota-aika kuitenkin tarkoitti monenlaisia poikkeusoloja, ja urheiluopiston tilat päätyivät uuteen käyttöön. Ensin siellä toimi 18. sotasairaalan osasto N:o 2, sitten 8. sotasairaalan osasto N:o 4 eli toipilasosasto. Jälkimmäisen aikana Vierumäellä oli 550 sairaansijaa pääasiallisesti kirurgisia jälkihoitopotilaita ja lieviä kirurgisia tapauksia varten.

Talvisota päättyi 13.3.1940, mutta hoidon tarve ei: 8. sotasairaalan toiminta jatkui osittain supistettuna aina toukokuun loppuun saakka, ja sen rinnalle ja oheen Vierumäellä saatiin sodan jälkeen myös uutta sairaalatoimintaa.

Alankomaalainen ambulanssisairaala hoitaa haavoittuneita

Suomalaisten kohtalo talvisodassa oli herättänyt valtavasti kansainvälistä myötätuntoa, muun muassa Alankomaissa, jossa järjestetyn kansalaiskeräyksen varoista apua ei sodan melskeeseen valitettavasti ollut ehditty toimittaa. Tunnetustihan rauhan solmiminen ei silti sodan haavoja paranna: monien vammat olivat vaikeita, parantuminen pitkittynyt, ja sodan jäljiltä maassamme oli monenlaista pulaa ja puutetta. Alankomaalaisten apu oli siis edelleen enemmän kun tervetullutta.

Alankomaalainen sotasairaala saapui Vierumäelle huhtikuussa 1940. Se tarvitsi toimintoihinsa paljon tilaa, ja sen käyttöön otettiin kerroskaupalla urheiluopiston tiloja. Potilaita valmistauduttiin ottamaan noin 350, ja heidän makuuosastoinaan saivat toimia muun muassa tennishalli, voimistelusali ja urheilusali – lisäksi lasiveranta ja tarvittaessa jopa voimistelusalin parveke. Tennishalliin jäi aluksi myös 180 aiempaa potilasta, joita hoiti suomalainen henkilökunta lääkäreineen, hoitajineen ja lottineen.

Alankomaalainen sairaala oli ensisijaisesti kirurginen sairaala, joten sen käyttöön valmisteltiin heti alkuunsa myös leikkaussali, jonka virkaa sai toimittaa opiston kylpysali.

Talvisodan päättymisestä oli kulunut kolme viikkoa, kun Alankomaalainen sotasairaala sai ensimmäiset omat potilaansa. Kirurgisten potilaiden vammat olivat vaikeita pitkittyneitä, ja jo kolmen ensimmäisen viikon aikana tehtiin 50 leikkausta, kuten amputaatioita sekä luun- ja ammustensirpaleiden poistoa. Vierumäen osastoilla oli paljon märkivistä haavoista kärsiviä potilaita, joiden eteen hollantilaiset erityisen ansiokkaasti työskentelivät.

Lääkäreiden työtahti oli kova, ja sairaanhoitajiltakin työ vaati veronsa. He laihtuivat Suomen-aikanaan kovasti, sillä päivät olivat täynnä paitsi raskasta nostelua ja opiston monissa portaissa kulkemista, myös verenluovuttamista leikkauspotilaille. Potilaat arvostivat henkilökunnan ponnistuksia ja ammattitaitoa, ja kunnioitus oli molemminpuolista: henkilökunta kiitteli suomalaisissa potilaissaan sitä, että he olivat ”vaatimattomia ja omatoimisia eivätkä yleensä valittaneet vaivojaan”.

Paitsi että hoitotyö oli fyysisesti ja psyykkisesti kuormittavaa, alankomaalaiset auttajat joutuivat pian huolehtimaan myös kotimaansa ja läheistensä tilasta. Saksa miehitti Alankomaat toukokuussa 1940. Sairaalan toiminta Vierumäellä kuitenkin jatkui, ja puolustusvoimien ylilääkäri Suolahti kävi 13.5. ojentamassa sotasairaalan lääkäreille vapaudenristit ja sairaanhoitajille urhoollisuusmitalit. Ne he olivat totisesti ansainneet.

Lopulta kesäkuun 19. p:nä ilmoitettiin Alankomaalaisen sairaalan siirrosta Helsinkiin Aleksis Kiven kouluun.

Suomen sodat ja Vierumäen urheiluopiston sairaalakäyttö ei loppunut siihenkään. Jatkosodan aikana siellä toimi 43. sotasairaala.

Sota on täynnä sairautta ja kuolemaa, mutta uutta elämääkin sen aikana syntyy. Jatkosodan aikana Vierumäen kirurgisen osaston yhteydessä oli myös synnytys- ja naistentautien osasto.

Koonnut
Laura Pennanen ja Alma Jylhä

Lähteet
Arno Forsius, Päijät-Hämeen tutkimusseura ry
Arno Forsius, Sota- ja sotilassairaalat Lahdessa 1939–1945
Ilmari Schepel/28.11.201/puheenvuoro.uusisuomi.fi