Viime viikolla pyhäinpäivänä jälleen tuhannet kynttilät syttyivät eri puolella Suomea vainajien ja edesmenneitten läheisten muistoksi. Myös sankarihautausmailla käynnit ovat perinteisesti kuuluneet pyhäinpäivän viettoon.
Suomessa on kaikkiaan yli 600 sankarihautausmaata, joiden hoidosta seurakunnat vastaavat. Sankarihautausmaiden suuri määrä johtuu muun muassa siitä, että sota-aikana Suomessa oli ainutlaatuinen tapa maailmassa huolehtia kaatuneista sotilaista. Heitä ei jätetty taistelukentille, vaan mahdollisuuksien mukaan heidät kuljetettiin kotiseudulle ja haudattiin oman kotikirkon sankarihautausmaahan. Näin omaisilla ja ystävillä oli mahdollisuus käydä menetetyn läheisen haudalla.
Hautausmaa oli monelle paikka, jossa saattoi surra ja muistella kipeiltä tuntuvia aikoja ja menetyksiä, joista muuten oli vaikea puhua. Kun Suomi katsottiin sodan hävinneeksi osapuoleksi, oli valtiollisen johdon tasapainoiltava uudessa tilanteessa, joka edellytti tarkkaa harkintaa. Isänmaan puolustajien teot ja uhraukset kansa kyllä tiesi, mutta yleensä niistä vaiettiin.
Jokainen sankarihautausmaa kertoo omaa tarinaansa itsenäisen Suomen historiasta. Opastettu kävelykierros kesäisellä sankarihautausmaalla olisi mielestäni hyvä tapa perehdyttää Suomen historiasta kiinnostuneet suomalaiset ja ulkomaalaiset yhteen maamme historian tärkeään vaiheeseen. Tiettävästi näitä opastuskierroksia on joillakin paikkakunnilla järjestettykin, mutta toivottavasti niitä saadaan lisää ensi kesänä.
Seija Niinistö-Samela