Marraskuussa muistelemme menneitä. Ystävyyden eleitä, yhteisöllisyyttä ja yhdessäoloa. Taistelua ja yhdessä selviämistä. Tervetuloa kävelylle hautausmaalle Susanna Lönnqvistin kanssa.

Hiekka rahisee kenkieni alla ja matalalla paistavan auringon valo porautuu syvälle silmiini. Kävelen Helsingin pitäjän kirkonkylän hautausmaalla, kohti keskiaikaista kirkkoa, joka tunnetaan nykyään myös Vantaan Pyhän Laurin kirkkona. Pysähdyn sankarihaudoille ihastelemaan hyvin hoidettujen kanervien ryhdikkäitä rivejä.

Kivikirkon kyljessä lepää 168 talvi- ja jatkosodassa kaatunutta sankarivainajaa; 16-44-vuotiaita kylänmiehiä ja yksi nainen Helsingin pitäjältä; jonkun poika, tytär, isä, veli, ystävä, naapuri ja työkaveri. Kaikki ovat olleet kuollessaan minua nuorempia.

Ruskan kirkastamassa valossa mieleni viipyilee vuosiluvuissa. Siirtokarjalaisten viimeisestä evakkomatkasta tuli tänä vuonna kuluneeksi 75 vuotta. Marraskuun 30. päivänä vietetään talvisodan syttymisen 80-vuotismuistopäivää. Nuo virstanpylväät ovat piirtyneet merkittäväksi osaksi kollektiivista muistiamme ja kertovat myös minun, keski-ikäisen ruuhkavuosiäidin sukutarinaa. Toisen polven evakko kun olen minäkin.

Kollektiivisesti, yhdessä

Pyhän Laurin kirkon korkeiden kivimuurien sisäpuolella Tuusulanväylän ja Kehä III:n liikenteen kohina vaimenee olemattomiin. Kirkon kiireettömässä rauhassa, värikylläisten holvien alla kuulostelen kaikkia niitä kohtaloita, tarinoita, rukouksia ja pyyntöjä, jotka rakennus on sulkenut syleilyynsä liki 23 sukupolven verran, noin 567 vuoden ajan. Mietin, miten edelliset polvet selvisivät vaikeista ajoista; kollektiivisesti, yhdessä, yhteisöissä, seurakunnissa, järjestöissä, yhdistyksissä, isoissa ja pienissä kylissä. Tässäkin kylässä. Tässäkin kirkossa.

Nappaan hyllystä virsikirjan ja selailen esiin virren numero 584 Siunaa ja varjele meitä. Virsi syntyi Uuno Kailaan Suomalainen rukous -nimisen runon pohjalta. Taneli Kuusisto sävelsi sen syksyllä 1939 tilaustyönä Yleisradiolle. Enteellisen ensiesityksensä Suomalainen rukous sai Helsingin Messuhallissa, nykyisessä Töölön Kisahallissa, marraskuun 25. päivänä 1939, päivää ennen Mainilan laukauksia.

Hyräilen teoksen viimeistä fraasia Pyhän Laurin kirkon hiljaisuudessa: ”Alati synnyinmaalle siipies suoja suo”. Suomalaisella rukouksella on merkitys myös omassa mikrokosmoksessani, sillä se laulettiin kummankin lapseni kastejuhlassa.

Kun talvisota syttyi, puolustusvoimien ylipäällikkö Mannerheim antoi ensimmäisen päiväkäskynsä. Hän lopetti sen sanoihin ”me taistelemme kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta”. Kansallisen hätätilan aikana kirkot ja seurakuntien tilaisuudet täyttyivät lohtua, voimaa ja toivoa etsivistä sekä kuulutuksia kaatuneista kuuntelemaan tulleista suomalaisista. Myös tänä päivänä kirkkosalit ovat suurina juhlapäivinä täynnä, mutta lohduttavat myös järkyttävien maailmantapahtumien yhteydessä. Yhteisöllisyys antaa voimaa epävarmoina aikoina.

Pyhän Laurin kirkossa vietettiin 6.12.2017 Suomi 100 -juhlajumalanpalvelus, jota edelsi Vantaan kaupungin järjestämä kunniavartiosto hautausmaan sankarihaudoilla. Jokaisella sankarihaudalla seisoi saman ikäinen mies – ja yksi nainen – kuin haudassa lepäävä sankarivainaja kuollessaan oli. Kunniavartiosto konkretisoi sodan menetykset ja sen, kuinka nuoret miehet ja naiset taistelivat itsenäisyytemme puolesta. Kunniavartiosto oli koskettava. Se toi sodan ajan muistot lähelle niin kunniavartiostoon osallistuneille, hautausmaalla tapahtumaa seuranneelle monisatapäiselle yleisölle kuin Suomen kansalle, joka seurasi lähetystä netin kautta.

Mieli hiljentyneenä astun ulos kirkkaaseen auringonvaloon ja silmäilen sankarihautoja. Vielä nykyäänkin hautajaissaattue pysähtyy ja osoittaa hiljaista kunniaa reitin kulkiessa sankarihautojen ohi.

Te taistelitte. Yhdessä.

Millä kaikilla tavoilla yhteisöllisyys näyttäytyy meidän ajassamme?

Susanna Lönnqvist

Kirjoittaja on Vantaan Pyhän Laurin kirkon tapahtumakoordinaattori

Mustavalkoiset kuvat: Helsingin kaupunginmuseo, kuvaaja Väinö Kannisto.
Muut kuvat: Satu ja Laura