Koronatilanteen myötä abien vuotuisen opintomatkan kohde vaihtui Karjalasta Hankoniemeen, mutta tuloksena oli odotukset ylittänyt, elämystentäyteinen päivä.

Korona laittoi uusiksi myös Tammenlehvän Perinneliiton historianopettajille sekä abiturienteille vuosittain järjestämät opintomatkat rajantakaisille taistelupaikoille ja niinpä tänä syksynä kolmen helsinkiläislukion abiturientit viettivät päivän Hankoniemen sotahistoriakohteisiin tutustuen.

Vallitsevat erikoisolosuhteet huomioitiin kautta retken, joka tehtiin turvavälien varmistamiseksi kahdella bussilla. Oppaina toimivat veteraaniliittojen yhteisen Kenttäpostia-lehden sivuiltakin tuttu Göran Lindgren sekä Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen puheenjohtaja Pertti Suominen.

Hanko – huonosti tunnettu helmi

Sotahistorialliselle löytöretkeilijälle Hanko onkin ainutlaatuinen ja mitä elämyksellisin, mutta usealle aivan liian tuntemattomaksi jäänyt kohde.

– Maantieteensä pohjalta Hankoniemi ja sen lähialueet ovat kautta historian olleet sotilaallisesti merkittäviä kohteita, mikä vain korostui ensimmäisen maailmansodan sytyttyä, Lindgren muistutti.

Eikä toinen maailmansota ollut poikkeus.

Talvisodassa Hangosta tuli Suomen pommitetuin kohde, joka sodan loppuessa jouduttiin evakuoimaan, sillä Moskovan rauhan ehtojen mukaisesti Hankoniemi jouduttiin vuokraamaan Neuvostoliiton laivastotukikohdaksi 30 vuoden ajaksi.

Vuokralaisen aloittama voimakas linnoittaminen herätti ymmärrettävästi epäluuloa ja huolta heidän aikeistaan.

– ”Hanko oli kuin suoraan Suomen sydäntä vastaan tähdätty pistooli”, Lindgren lainasi presidentti Risto Rytin kesäkuussa 1941 Jatkosodan syttymisestä Suomen kansalle kertonutta puhetta.

Vuokralaisen valta jäi kuitenkin odotettua lyhemmäksi: jo joulukuussa 1941 nousi Suomen lippu jälleen salkoon Hangossa.

Sota jättää jälkensä

Hangon joukkojen ohimarssia 15.12.1941 kunnioittamaan pystytetyltä Mannerheimin muistokiveltä alkaneen päivän aikana tutustuttiin mm. ruotsalaisvapaaehtoisten panokseen Suomen selviytymistaistelussa itäistä naapuriaan vastaan sekä saksalaissotilaiden elämään Hangossa.

Hangossa rintamavastuun loppukesästä 1941 ottaneen ruotsalaisvapaaehtoisten pataljoonan SFB:n ansiosta sieltä päästiin vapauttamaan divisioonan verran miehiä Itä-Karjalaan.

Vaikka Harparskogin puolustuslinjaan kuuluva, ainoa alkuperäisasuunsa restauroitu bunkkeri Irma jäikin tällä kertaa näkemättä, teki panssariesteiden ketju vaikutuksen, samoin kuin Hangon Rintamamuseo, johon bunkkeri kuuluu.

Opas Jörgen Engroosin sotilastaustan huikeat kokemukset sekä sen antama auktoriteetti (”täällä puhuu kerrallaan vain yksi henkilö ja tänään täällä puhun minä”) takasivat osallistujille mieleenpainuvan kierroksen, jolla opittiin paitsi sodan kummallisuuksista, myös sen raadollisuudesta.

– Sota on julmaa ja niiden julmuuksien selvittely jatkuu yhä tänäänkin, Engroos muistutti.

Sodan jäljet ovat Hangossa yhä nähtävissä. Museon ulkopuolella alkavalla, vanhaa rintamalinjaa seuraavalla sotapolulla historia todella herää eloon, sillä minne ikinä katsookin, muovaavat maastoa mm. sodanaikaiset taisteluhaudat.

Sotaa ihmisen silmin

Aamupäivä oli selvästi ajatuksia herättävä, sillä jo lounaspöydissä intouduttiin jakamaan oman suvun sotakokemuksia.

Oppilaiden palautteesta päätellen päivän kohokohta oli kuitenkin edessä iltapäivästä, kun suunnaksi otettiin Tulliniemessä 1942-1944 sijainnut saksalaissotilaiden kauttakulkuleiri, jossa konfliktiarkeologi Jan Fast on tehnyt tutkimusta vuodesta 2014 lähtien.

Fast on ansiokkaasti tuonut esiin sodan inhimillistä ulottuvuutta ja pala palalta kaivanut esiin 4000 sotilaan leirin arkisia tarinoita ja sotilaiden kohtaloita.

– Se oli todella kiinnostava näkökulma historiaan, kun siinä käsiteltiin juuri yksittäisten ihmisten tarinoita, kiitteli 18-vuotias Emma Hansen Helsingin kuvataidelukiosta.

– Arkeologin kertomusten perusteella alkoi isoista sotajoukoista erottua ne yksilöt, mitä on esimerkiksi historiankursseilta vaikea nähdä, jatkoi saman lukion Emilia Markkanen.

Matkakohteen vaihtuminen jäi harmittamaan etenkin niitä Mäkelänrinteen lukiolaisista, joilla intoa olivat entisestään nostattaneet karjalaiset sukujuuret. Oman suvun vaiheiden tuntemusta nuorilla oli ilahduttavasti, mikä kävi ilmi paluumatkalla heidän tarinoitaan kuunnellessaan. Ja millaisia tarinoita heiltä löytyikään: isovanhempien joukosta löytyi niin Siperian keskitysleireille joutuneita, perheensä menettäneitä kuin Leningradin piirityksen kokeneita.

Osa taas oli toivonut matkan tuovan tuntemusta.

– Isoisän isäni oli ollut monissa sodissa sotimassa ja huomasin hänestä, että hänellä oli sen verran pahoja traumoja, että hän ei niistä pystynyt puhumaan, enkä kehdannut niistä häneltä kysyäkään. Niinpä ajattelin, että ehkä tämän sotahistoriakurssin kautta saisin enemmän tietoa siitä, mitä niissä sodissa on käynyt – enemmän kuin vain että ”sinä päivänä hyökättiin ja sinä päivänä puolustettiin”, pohti, eräs heistä pohti.

Kaikki kuitenkin kertoivat odotustensa ylittyneen.

– Vaikka Karjalan-matkan peruuntuminen harmittikin, niin en olisi yhtään osannut odottaa, että Suomen puolelta voisi löytyä tällaista!

Teksti
Ariela Säkkinen

PS.

Pysäyttävän kuvakoosteen päivän annista löydät nyt Sotaveteraaniliiton Youtube-kanavalta – kannattaa käydä katsomassa!