TAPAHTUI TÄLLÄ PAIKALLA SODAN AIKANA: KAKKURINSUON VANKILEIRI, KÖYLIÖ

Sotavangeista saatiin apua kotirintaman peltotöihin

Blogin edellisessä kirjoituksessa kerrottiin Ulla Viljasesta ja Urpo Mäntylästä, joiden sodanaikainen kirjeenvaihto johti sodan loppupuolella, elokuussa 1944, avioliittoon asti.

Ullan sotavuodet kuluivat nuoren parin synnyinkunnassa Köyliössä, Satakunnassa, satojen kilometrien päässä rintamasta. Poikkeusolot näkyivät ja tuntuivat kaikkialla, mutta Köyliössä erityisellä tavalla: Pieneen kuntaan perustettiin Kakkurinsuolle neuvostoliittolaisten sotavankien leiri pian jatkosodan alettua. Leiri oli Suomessa ainoa, jossa pidettiin upseerivankeja. Jo syksyllä 1941 vankeja oli yli tuhat, vaikka tiloihin oli suunniteltu otettavan vain 200–300 vankia.

Sotavankileiri n:ro 1 sijaitsi vain muutaman kilometrin päässä Ullan kotoa, ja hänen perheensä oli vuokrannut leirin läheltä pellon kauramaaksi.

Ulla ja Urpo olivat päättäneet alkaa kirjeenvaihtoon Urpon lähdettyä asepalvelukseen tammikuussa 1942. Ensimmäinen maininta vankileiristä on toukokuulta, ja sen jälkeen Kakkurinsuohon liittyvää tiedotettavaa on kirjeissä muun asian seassa tasaisesti.

Ote Ullan kirjeestä Urpolle 9.5.1942

Jatkan nyt tätä kirjoittamista, toiset ovat saunassa ja nyt on ”rauha maassa”. Sain kirjeesi ihan äskettäin, kiitos siitä, kiitos myöskin kuvasta. Nyt oli posti kulkenut aika nopeaan. En oikein uskaltanut vielä odottaakaan. Minkälaista hommaa se päivystys on?

Tuli tässä välillä pieni keskeytys. Kaksi vartiosotilasta poikkesi sisään, oli taas yks ryssä livistänyt (Köyliön Kakkurin sotavankileiristä), ja pojat ovat etsimässä.

Ulla 1.10.1942

Kaurankorjuussa mekin olimme tänään Kakkurissa. Kyllä kesä pian kuluu kun siitä ei ole pitkää aikaa, kun juuri oltiin kylvöllä ja nyt saadaan korjata satoa talvenvaraksi. Eilen löysin pellolta neliapilan, lapsettaa niin paljon että laitan sen tähän mukaan. (”Hymyile” sitten jos tahdot).

Vangeista oli tullut jo tuttua työvoimaa monilla tiloilla, ja heihin näytetään tottuneen. Asemasotavaiheessa Ullalla oli kertoa vankileiriltä Urpolle ”jymyuutinen”, joka ei liittynyt vankeihin vaan vartijoihin ja paikallisiin nuoriin naisiin.

Ulla 3.10.1943

Ja sitten minulla on tiedossa yksi jymyuutinen. Tämän kylän muutamat tanssinhaluiset tytöt olivat käyneet Kakkurin [vanki]leirialueella tanssimassa, aina silloin tällöin. Leirillä olleita [vartio]sotilaita tietysti oli mukana, sehän on selvää. Lystiä oli pidetty ihan siellä kaukaisimmassa talossa, suon toisella laidalla, talo kun on nykyään asumaton.

Ikkunasta muka sisään kuljettiin, ja hauskaa oli, tottakai. Mutta sitten kävi eri nolosti. Viime perjantai-illalla leirin johtaja oli mennyt ja pistänyt likat vähäksi aikaa korjuun miettimään maailman menoa. Ja lauantaina sitten vähän ennen kymmentä nämä tyttäret tulivat sakilla meitä vastaan, suunnilleen sen tupakkamaan kohdalla, kun menimme kauroja korjaamaan. Kyllä oli ruma nolaus – mutta kuka käski mennä…

Ulla 15.10.1942

Mäkelän Ilmarilla oli oikein ”naapurimaan” poikia [sotavankeja] sikurijuuren nostossa.

Ulla 12.11.1943

Koko viikon on ollut poutaa, mutta eilen satoi. Ja Kakkurissa puitiin eilen, huolimatta siitä. Ja työ kävi kuin siimaa, isä sanoi, ettei hän olisi uskonut sotavankien koskaan tekevän niin paljon, mutta kun oli tupakkaa eli kessuja palkkana ja isä kehui miehiä vähän heidän omalla kielellään, niin hyvä oli. Ne olivat muuten upseerimiehiä kaikki.

Urpo 21.11.1942

Minkälaisen käsityksen sloboista sait työmiehinä? Taitavat olla halukkaitakin hyvää sapuskaa vastaan tekemään töitä?

Ulla 27.11.1942

Kyllä ne naapurimaan pojat töitä tekee, kun on hyvää sapuskaa ja vähän kehutaan lisäksi, niin hyvin työt luistaa. Me pärjäsimme mainiosti, kun isä osaa jonkun verran sitä murretta.

Sotavanki N. Prokofew lähetti vankileiriltä ”pienen lahjan” ja sen mukana pienelle pahvinpalalle kirjoitetun tervehdyksen Urpon kotitilalle. Vanki kokee saaneensa hyvää kohtelua ”olleseeni teille”. Tilalla oli sotavanki töissä vuoroviikoin naapuri Tuomolan tilan kanssa. Vanki sai maataloustöissä ollessaan talon ruokaa.

Sotavankileirin vangit jaettiin maaliskuussa 1944 kahteen osastoon. Toiseen työhalukkaat, toiseen haluttomat. Leirin puutyöverstaalla vangit valmistavat valmistivat esimerkiksi pöytiä ja lavereita parakkeihin, ikkunankehyksiä sekä huonekaluja.

Ulla kysyy kirjeessään Urpolta, hankkisiko hän sotavankileiriltä pöydän ja penkit.

Ulla 3.3.1944

Kuule, mistä Sinä ajattelit sitä pöytää hommata, kun juttelit silloin? Mutta se juttu jäi melkein kuin alkuunsa tai kesken. Sopiiko, jos kysyn täältä sotavankileiriltä sellaisen; ne tekivät kansakoulun keittolaankin, eikä tullut kovin kalliiksikaan, 800:- pöytä ja penkit? Tai miten vain Sinä tykkäät sen asian?

Kesän 1944 suurtaistelujen jälkeen syyskuussa 1944 solmittiin välirauha, jossa sovittiin myös sotavankien vaihdosta. Ulla kertoi vuosikymmeniä sodan jälkeen pojalleen Kaukolle, että eräänä syysaamuna 1944 kotitilan väki huomasi saunan piipusta nousevan savua. Saunassa oli lämmittelemään tullut, karannut sotavanki, joka pyysi piilopaikkaa. Ullan isä päätti, ettei sellaiseen uskalleta ruveta, koska avustamisesta oli luvassa kovat rangaistukset. Karannut vanki oletettavasti tiesi tai ainakin aavisti, että kotimaahan palatessa kohtalo olisi kova, olihan sotavangiksi joutuminen Neuvostoliitossa ankarasti kiellettyä.

Sotavankileirin alueelle oli alun perin perustettu väliaikainen työleiri jo vuonna 1935. Paikkaa käytettiin sotavankileirinä talvisodassa, ja ennen jatkosotaa siellä pidettiin suomalaisia poliittisia vankeja.

Jatkosodan päätyttyä paikasta muovattiin Köyliön varavankila, ja vankila toimii paikassa edelleen, nyt nimellä Satakunnan vankilan Köyliön osasto. 2000-luvun alussa vankila oli avolaitos, tällä hetkellä sen status on ”kevyesti suljettu” eli vankien olot ovat avovankilaa jonkin verran rajatummat.

Kirjoittaja:
Pekka Mäntylä

Lähde:
Sota-ajan kirjeet
toim. Kauko Mäntylä (2020, toistaiseksi julkaisematon)