Suomi 100 -juhlavuosi on jo puolessa välissä. Vielä on hyvin aikaa muistella itsenäisyytemme kovimpia vuosia ja siirtää sotaveteraaneilta opittuja arvoja tuleville sukupolville.
Heinäkuun aiheenamme on tulevaisuuden usko. Sodassa se ilmeni haluna elää, uskona sodan loppumiseen ja rauhaan, yhteisvastuuna ja uskona selviytymiseen.
Pohdimme ja kyselimme ihmisiltä, kuinka nämä arvot ilmenevät tänä päivänä? Ja miten saamme lapsemme ja lapsenlapsemme luottamaan niihin?
Monista vastauksista nousi esiin huoli ympäristön tilasta, terrorismista ja ihmisten eriarvoistumisesta. Yhteistä oli myös se, että tulevaisuuden uskoa vahvistettiin pienillä hyvillä arjen teoilla, toisten huomioimisella ja yhteisöllisyydellä.
Annetaan ensimmäinen puheenvuoro Markolle (52):
”Tarvitsemme tulevaisuuden uskoa nyt enemmän kuin kenties kertaakaan sitten sotiemme jälkeen.
Koska maailmassa on epävakaata kaikkialla.
Koska ympäristöongelmat uhkaavat koko ihmiskuntaa.
Koska rasismi, yltiönationalismi ja länsimaisten kulttuurien eriarvoistuminen ovat nousseet puheenaiheiksi.
Koska valtaa pitävien lyhytnäköiset intressit jylläävät.
Ja koska me pelkäämme.
Tulevaisuuden usko on minulle uskoa ihmisen kykyyn tehdä töitä hyvien asioiden puolesta ja tehdä elämän jatkuvuuden kannalta moraalisesti oikeita ratkaisuja.”
Kyselyn seniorina on tällä kertaa Paula (70). Mistä hän saa tulevaisuuden uskoa?
”Luonto on aina niin kaunis, se luo voimaa ja toivoa. Ja jokainen meistä voi omassa perhe- ja ystäväpiirissään vahvistaa hyviä asioita, kiittää ja kannustaa. Kaikki menee hyvin, kun nuoret uskovat itseensä ja omiin vahvuuksiinsa.”
Pienten lasten isä, Juuso (42) toivoo, että sodista olisi opittu:
”Haluan uskoa, että maailmassa saavutettaisiin jollain lailla rauhanomaisempi tila. Että ihmiset muistaisivat esimerkiksi toisen maailmansodan kauheudet, eivätkä enää tekisi samoja virheitä. Kukaan ei henkilökohtaisella tasolla sitä halua. Haluan uskoa, että lapseni saavat elää rauhan ajan Suomessa.”
Ehkä yllättäenkin yleisimmin kyselyssä mainitut ilonaiheet löytyivät ihan ihmisen vierestä, tavallisesta arjesta. Ja tämä ilo loi toivoa ja vahvisti uskoa tulevaan.
Annis (35):
”Suomalaiset ovat auttavaista kansaa. Mua liikuttaa arkipäivän välittäminen. Esimerkiksi se, että lapset menee samalla bussilla aamuisin kouluun ja niillä on kuukausiliput. Joskus ne on unohtuneet kotiin, mutta tuttu bussikuski vinkkaa, että tule vaan sisään.
Lasten kanssa on paljon juteltu siitä, ettei ole tärkeää, kuka on paras tai voittaja, vaan jääkö kaikille hyvä mieli. Että porukalla tehdään niin hyvä tulos, joka sillä porukalla saadaan aikaan ja se on riittävä – se on paras tulos.”
Ja onhan niitä unelmia bloggaajillakin
Näin asiaa tuumii Laura: ”Tiedän että tämä kuulostaa runoilijan unelmoinnilta, mutta siitäkin huolimatta uskon, että jos ihmiset kirjoittaisivat enemmän rakkausrunoja, tulevaisuus olisi parempi. Ei tarvitse olla runoilija, eikä suuri ajattelija. Tarvitsee olla empaattinen toisille ihmisille.”
Ja Satu: ”Mulla on lapsen usko monessa asiassa, niin myös tässä. Yritän luottaa loppuun siihen, että ihminen selviytyy, viisastuu ja järkiintyy. Rahan tavoittelun sijaan tulisi olla muita arvoja. Tekisimme enemmän konkreettisia tekoja ympäristön tuhoamisen torjumiseksi, rauhanneuvottelut toisivat hyviä tuloksia. Että ihminen olisi toiselle ihminen. Tästä lapsenuskosta on se hyöty, että se pitää liikkeessä ja kannustaa omalta osan lisäämään positiivisuutta ja iloa ympäristössä.”
Mutta mitä lapset itse miettivät?
Lapset eivät tuntuneet olevan huolissaan mistään. Tulevaisuudessa odottivat kännyköistä tehdyt robotit, lentävät autot ja seuraavat pelikoneiden mallit. Suunnitelmissa siinsi leikkiminen, pomppiminen ja ulkona juokseminen, äidin kanssa kaupassa käynti ja työ futisvalmentajana tai päiväkodinhoitajana.
Milja (7):
”Suomi on tulevaisuudessa kehittynyt, on tullut uusia asioita, vaikka elektroniikkakelloja. Uusia ihmisiä. Uusia taloja. Olen ainakin pidempi.”
Ruut (6):
”Suomi on vanhempi ja paljon parempi. Kaikkialla on kukkia, myös suussa. ”
Jatkakaa unelmointia, ihmiset. Uskokaa tulevaan. Tehkää hyviä ja rauhanomaisia tekoja.
Lopuksi sitaatti viisaalta Mauno Koivistolta. Presidenttimme muistoa kunnioittaen ja Suomen eteen tehdystä työstä kiittäen.
”Kyllä se siitä”.
Satu ja Laura