Valoisaa toukokuuta, lukijamme! Tässä kuussa mietimme luottamusta, joka on elämän, rintamatoveruuden ja rakkauden perusta. Ihmisten elämäntarinat kiehtovat aina, nyt tutustumme luotettavaan, Ylikersantti Eugen ”Ese” Wistiin.
Eugen Konrad Wist syntyi 20. syyskuuta 1920 Kaipialassa, Uusikirkolla kultaseppä Herman Wistin ja volgansaksalaisen Helena Wistin (os. Winzig) toiseksi pojaksi.
Wistien kotikielenä oli venäjä, mutta kotona puhuttiin myös saksaa ja ranskaa. Isä Herman puhui hyvin suomea, äiti Helena ei sitä vastoin oppinut sitä koskaan kunnolla.
Kansakoulun jälkeen Ese kävi ammattikoulun Viipurissa. Hän oli vilkas ja urheilullinen nuorukainen, joka harrasti voimailua ja nyrkkeilyä ja oli rakentanut itselleen punttisalin. Ese kuului myös Uudenkirkon suojeluskuntaan.
Koulujen jälkeen Ese oli hopeasepän oppilaana isänsä liikkeessä ja hänestä suunniteltiin Kultasepän liikkeelle jatkajaa.
Kotimaan puolesta
Ese pyrki kuitenkin heti 17 vuotta täytettyään vapaaehtoiseen varusmiespalvelukseen. Hän astui varusmiespalveluun Huoltorykmentin Lääkintäkomppaniaan Viipuriin 2.12.1937. Rykmentin komentajana oli silloin evl Ruben Lagus.
Myöhemmin Eugen ohjattiin AUK:uun ja hän sai lääkintäaliupseerin koulutuksen.
Talvisota
Ese osallistui Talvisotaan uuskirkkolaisista muodostetussa Erillinen Pataljoona 3:ssa. Suojajoukon tehtävänä oli viivyttää vihollista ennen pääasemaa.
Sodan alkuvaiheessa Ese toimi lääkintäaliupseerina esikuntakomppaniassa. Joulukuussa hänet siirrettiin 2. komppaniaan.
2./ErP 3:sta muodostettiin joulukuun puolivälissä lähitorjuntakomppania, jonka tehtävänä oli kasapanoksin ja polttopulloin tuhota vihollisen tankkeja. Komppania toimi aluksi Lähteen lohkolla ja sitten perääntymisvaiheessa Säiniöllä ja Tammisuolla.
Ese haavoittui lievästi kaulaan 4.3.1940 Tammisuon Kuivolassa, mutta oli haavoittumisesta huolimatta etulinjassa sodan päättymiseen saakka.
Jatkosota kaukopartiossa
Muutama viikko ennen jatkosotaa Ese ja kaksi hänen toveriaan suoritti Pääesikunnan ulkomaanosaston lukuun tiedusteluretken Karjalan kannakselle. Samalla reissulla he toivat 40 kg Wistien evakkoonlähtiessä maahan kätkemiä hopeita repuissaan, mistä Esa Anttala kirjoitti kirjan Hopeaa rajan takaa.
Esen kunnostautuminen tiedustelussa ei jäänyt Pääesikunnassa huomaamatta. Häneen luotettiin.
Eugen sai 19.6.1941 liikekannallepanomääräyksen saapua Pääesikunnan ulkomaanosaston Viipurin alatoimistoon Lappeenrantaan. Hänestä tuli kaukopartiomies Osasto Vehniäiseen.
Partion ensimmäinen kohde oli Viipurin–Antrean rata, jossa se suisti tavarajunan kiskoilta.
Seuraava kohde oli Leningradin–Viipurin rata Leipäsuolla. Rata oli kuitenkin vartioitu, joten tämä tehtävä jäi suorittamatta.
Useat kaukopartiomiehet osasivat jonkin verran venäjää, mutta se oli ”pihavenäjää” suomalaisella korostuksella. Ese oli yksi harvoista partiomiehistä, joka puhui ja ymmärsi venäjää täydellisesti.
Tammikuun lopussa 1942 tuli käsky lähettää partio tutkimaan Äänisen takaista Marian kanavaa ja Vytergan kaupungin ympäristöä.
Kohdealueelle mentiin hiihtämällä 50 km Äänisen yli. Siksi partioon valittiin kaikkein kovakuntoisempia miehiä, joten mukana oli myös Ese.
Muilla partiomiehillä oli turkit paitsi Esellä, joka oli laittanut päälleen omilla rahoilla ostamansa hienon valkoisen turkisliivin.
Lähtöpäivällä oli pakkasta yli 40 astetta. Äänisen ylitys onnistui kuitenkin hyvin. Yksi mies tosin väsähti, mutta kantamuksia tasaamalla ja Pervitiinin voimalla mies selvisi.
Koko kahdeksan vuorokauden ajan pakkasta oli yli 30 astetta. Päivällä miehet hiihtivät umpihankea paita hiessä ja yöt vietettiin taivasalla nuotion lämmössä. Yhtenä yönä Eseltä kärähtikin karvahattu, kun hän tunki liian lähelle nuotiota.
Esen äiti, Helena Wist kuoli 17.12.1942. Sota jatkui.
Salaisissa luottamustehtävissä
Kevättalvella 1944 laadittiin Päämajan tiedusteluosastossa suunnitelma toiminnan jatkamisesta siinä tapauksessa, että nykyiseltä rintamatasolta vetäydyttäisiin. Vihollisen joukkojensiirtojen seuraamiseksi olisi sen selustaan jätettävä hyökkäyksen kestäessä toimintakykyisiä partioita.
Valmiustehtävän salaamiseksi annettiin partiokätköille Kannaksella nimeksi Matti. Eugen määrättiin Matti 3 partion johtajaksi.
Partion kartat loppuivat Viipurin korkeudella, siitä eteenpäin piti pärjätä ilman karttoja.
Kuusi vuorokautta piileskeltyään Matti 3 lähti pyrkimään läheisen järven rantaan. Monen mutkan kautta miehet pääsivät venäläisten huomaamatta järven rantaan ja lähtivät pyrkimään omalle puolelle uiden. Miehet uivat viitisen tuntia saaden välillä tulta niskaansa. Luullen uineensa vastarannalle, he nousivat maihin Pienelle Käräjäsaarelle.
Päästyään saaren rantaan 8-miehinen partio yllätti heidät. Partio huusi jotakin kielellä jota he luulivat saksaksi, koska uskoivat partion olevan saksalaisen. Ese vastasi heille saksaksi ja he nostivat kätensä ylös. Samassa venäläiset ampuivat sarjan konepistoolilla, jolloin Ese lysähti maahan. Oli 6. heinäkuuta 1944 Noskuajärvellä.
Rintamakaveri Leino yritti päästä pakoon juosten järveen, mutta matalan rannan takia venäläisten tuli saavutti hänet. Leino haavoittui ja joutui venäläisten vangiksi.
II/JR5: partio kävi seuraavana päivän Pienessä Käräjäsaaressa, jossa havaitsi alastoman venäläisen ruumiin, tämä oli kuitenkin todennäköisesti Ese. Leino palautettiin Suomeen keväällä 1945.
Eugenin veljen pojanpoika, Mika Wist käy edelleen etsimässä isosetänsä kalmistoa toivoen sen löytyvän ja haudattavan kotiin maan multiin.
Kiitos Eugenille ja kaikille muille, jotka taistelivat Suomen itsenäiseksi.
Vaalikaamme mekin luottamusta heidän hengessään.
Laura ja Satu
Kirjoitus perustuu Mika Wistin hallinnoimiin dokumentteihin ja sotapolku.fi-palvelussa esitettyyn aineistoon.
Muita lähteitä: Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eugen_Wist