Hyvät lukijamme, kesäkuussa puhumme ruoasta ja sen merkityksestä sodan aikana.

Ruoka on elinehto ja sodassa sen ensimmäinen määre on energia.

Ruoka kokosi sotilaat yhteen asemasta riippumatta. Lisäksi ruokailu tietysti tarjosi hetkellisen toiveen, turvan ja rauhan tunteen sodan kumujen keskellä.

”Siellä se herne toverijaan ehtii, mutta turhaa on työnsä.”

Talvisodan hyinen kylmyys ja katovuodet haastoivat ihmiset keksimään ruokaa vaikka tyhjästä niin rintamalla kuin kotirintamalla. Maalla ruokaa oli lähellä vaikka omasta karjasta ja sadosta luovuttiinkin yhteiseksi hyväksi. Pahin tilanne oli kaupungeissa, joissa ihmisille oli tarjota välillä vain paleltuneita perunoita.

Sotien aikana Puolustusvoimat huolehtivat maanpuolustukseen kutsuttujen miesten ja vapaaehtoisesti erilaisiin armeijan avustustehtäviin lähteneiden naisten elintarvikehuollosta.  Ruoka jaettiin muona-annoksina, jotka koostuivat leivästä, perunasta, voista, ryyneistä, naudanlihasta, jauhoista ja maidosta. Erilaisia keittoja, vellejä ja puuroja syötiin toistuvasti, kuivamuonana oli lähinnä suolakalaa.

Eniten muonitettavia oli jatkosodan hyökkäysvaiheessa, jolloin Puolustusvoimien palveluksessa oli noin 600 000 henkilöä, joukossa myös naisia.

”Suomen pojat, tulkaa hakemaan leipää!”

Näin huutaa venäläinen sotilas.

”Tuu sinä hakemaan leipäs päälle voita!”, huutaa takaisin juoksuhaudassa seisova korpraali Vanhala.

Muistatko nuo tutut repliikit Väinö Linnan Tuntematon Sotilas -elokuvasta? Näin se on varmasti ollutkin. Ruokaa on käytetty myös propagandavälineenä.

“Mä en ymmärrä mitään sellasista kaloreista, mutta mun suoleni ymmärtää, että niitä on helkkarin vähän.”

Vaikka ruokaa oli Suomessa niukalti omille, niin myös sotavangeille ja haavoittuneille vihollisille annettiin ruokaa. Sääntönä tosin oli, ettei vihollista saa istuttaa samaan ruokapöytään suomalaisten kanssa.

Muisto sotavangeista

”Olin Jatkosodan aikana isäni vanhempien maatilalla Kirvussa (nykyisin Svabodnoje). Siellä oli kaksi sotavankia tavallisissa maataloustöissä. He olivat ukrainanpoikia, Simeon ja Sinko. He saivat samaa ruokaa kuin talon oma väki ja istuivatkin samassa ruokapöydässä, mikä tosin ei ollut sallittua.

Olin heidän mukanaan peltotöissä ja he pitivät minua kuin omana poikanaan. He veistivät minulle puusta leluja ja piipun, jolla ”pössyttelin” heidän kanssaan aitan rappusilla. Kun vangit siirrettiin pois, he lähtivät itku silmässä.

Jälkeenpäin olen miettinyt, että vangeilla oli varmasti omat perheet ja lapset Ukrainassa, joita ehkä ”korvasin” täällä vieraalla maalla.

Ruoka on lahja

Nykyään ruuasta rissataan liikaa. Länsimaista on tullut elintaso-ongelmaisia.

Yhdelle ei kelpaa yksi, toiselle ei toinen. ”Yök, en syö” -asenne raivostuttaa pula-ajan eläneitä ihmisiä. He eivät ymmärrä nykyajan ylimielistä suhtautumista ruokaan. Emme mekään.

Ruokaa tulee kunnioittaa. Ruokaan tulee kunnioitus viimeistään silloin, kun on todella nälissään tai liian sairas syömään ja vahvistamaan itseään ruualla.

Lapsille ja nuorille ruuan kunnioitusta voi opettaa kertomalla sota- ja pula-ajasta. Ei niistä ajoista niin kauaa ole. Laura oppi partiossa laittamaan metsässä makkarasoppaa ihan pienistä tarvikkeista, alusta loppuun. Ei se mitään gourmetia ollut, mutta kyllä maistui, kun oli nälkä ja kylmä.

Ruokaan ja syömiseen liittyvät myös sukupolvelta toiselle oppina kulkeva ruokarauha.

Annetaan se toisillemme joka päivä. Ja muistetaan, että ruoka on lahja.

Hyvää kesää ja rauhallisia ruokahetkiä,
Laura ja Satu

 

Lisää sota-ajan muonituksesta:
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/maa/skemi/vk/pranttila/rintamam.pdf

Väliotsikkojen sitaatit Tuntemattomasta sotilaasta. Lisää löytyy täältä:
https://www.city.fi/blogit/lavas/parhaat+tuntematon+sotilas+sitaatit/125312