Kansanopiston rakennus ja Lapsenpäästölaitos, Lahti
Lahdessa, Harjukatu 46:ssa on komea kansallisromanttinen kivilinna, jonka jykevässä julkisivussa on kauniit koristeaiheet. Talo on rakennettu 1900-luvun alussa kansanopistoksi, ja nykyään siellä toimii Opiston Kunkku –nimellään talon historiaa ja majesteetillista olemusta kunnioittava hotelliravintola.
Syksyllä 1939 sotavarustelut sotkivat kansanopiston uuden lukukauden, ja opiskelijoiden sijasta rakennukseen majoitettiin liikekannellepanon jälkeen 1500 reserviläistä päällystöineen.
”Oikein mieltä kivistytti, kun ajatteli, että he tulevat saappainensa lokakuun lokaisilta teiltä opiston puhtautta läikkyviin huoneisiin” opiston johtajatar Edla Kojonen suri. ”Tilanne oli sellainen, että nähtävästi täytyi niin tehdä. Ja mitä peljättiin se tapahtui: sota syttyi. Suuri Venäjä hyökkäsi pienen Suomen kimppuun.” Siitä alkoivat vaikeat ajat opistolle ja Suomen kansalle.
Pian venäläisten ilmavoimat alkoivat moukaroida Lahden kaupunkia. Radio- ja rautatieasemien läheisyydessä sijaitseva opistokin joutui tulilinjalle. ”Turman linnut ilmestyivät heti ensi päivinä opiston yläpuolelle”, Edla Kojonen kirjoittaa, ja ”konekiväärien kuulat rapisivat puolelta ja toiselta“.
Vaikka rakennus säilyi ilmahyökkäyksessä ehjänä – reikiä oli tosin venäläisten tulituksessa tullut kattoon, sen katsottiin nyt olevan liian vaarallinen reserviläisten majoittamiseen. Suuri, yksinäinen talo oli helppo ja silmiinpistävä kohde viholliselle, ja tilat tyhjenivät yhtä nopeasti kuin olivat täyttyneetkin.
Entiseen opistoelämään ei kuitenkaan ollut paluuta. Henkilökuntaa ei ollut, sillä miehet tarvittiin rintamalla ja naiset toimivat lottina sekä muissa töissä.
Talossa kuitenkin valmistauduttiin tuleviin koitoksiin. ”Talon ylimmät kerrokset tyhjennettiin palovaaran vuoksi. Hiekkalaatikot, vesisammiot ja paloruiskut asetettiin joka portaikkoon ja ullakolle, akkunat varustettiin laudoituksella ja –vähän väliä juostiin hälyytettyinä suojaan”, Edla Kojonen kuvaa.
Kohta kansanopiston talo saikin taas uusia, vaihtuvia asukkaita: talvisodan aikana rakennus oli muun muassa Tanskalaisen ambulanssin sotilassairaalana.
Lapsenpäästölaitos
Kansanopistoa vastapäätä kadun toisella puolella sijaitsee rakennus, jonka nykyinen osoite on Oikokatu 1. Nykyään asuinkäytössä olevan talon rakennutti 1900-luvun alussa tohtori Georg Adolf von Zweygberg, joka perusti siihen yksityisen Lapsenpäästölaitoksen, josta myöhemmin tuli Lahden kunnallissairaalan synnytysosasto. Isäni syntyi siellä vuonna 1941.
Talon seinässä lukeekin nykyisin: ”Lapsenpäästölaitos”.
Kansanopiston talossa tilanne rauhoittui välirauhan aikana niin, että rakennus ehti olla alkuperäisessä opistokäytössäkin jonkin aikaa – nyt tosin siirtoväelle tarkoitetun kotitalouskoulun kesäkurssina. Jatkosodan sytyttyä rakennuksesta tuli 8. sotasairaalan keskus.
Sairaala oli Suomen suurin. Siihen kuului 15 osastoa sekä esimerkiksi veripalvelu. Sairaansijoja oli parhaimmillaan yli 3 200.
Sairaalakokonaisuus levittäytyi laajalle ja sillä oli toimipaikkoja Kansanopiston lisäksi monissa muissakin alueen oppilaitoksissa, esimerkiksi Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Sairaala toimi myös mm. Salpausselän parantolassa Nastolassa ja Padasjoen rukoushuoneella.
Sairaalan osastolle 2. kuului 260 kirurgista sekä korva-, nenä- ja kurkkutautien sairaansijaa ja sotavammapoliklinikka, myöhemmin myös sairaalan esikunta. Kansanopistolla olivat lisäksi röntgen ja laboratorio sekä sairaalapastorin toimisto. Lottana toimineen mummini oli siellä nielurisaleikkauksessa.
Sairaalalla oli kaikkiaan hallussaan kansanopistolta 68 huonetta, voimistelusali, ruokasali ja keittiö sekä myöhemmin myös luentosali. Sairaalatoimintaa vaikeutti ahtaan ja sokkeloisen Kansanopiston hissittömyys sekä rakennuksen huono vedenpaine, mutta siitä huolimatta siellä hoidettiin jatkosodan aikana noin 45 000 potilasta – neljännes kaikista kotirintamalle hoitoon siirretyistä haavoittuneista ja sairastuneista.
Suomi soti sotansa, mutta sotaponnistukset eivät Kansanopiston osaltakaan siihen päättyneet: rakennus pysyi edelleen puolustusvoimien sairaalakäytössä, josta se lopullisesti vapautui vasta syksyllä 1946.
Sitä päivää johtajatar Edla Kojonen oli odottanut pitkään ja hartaasti:
”Epäilemättä on talomme ränsistynyt, epäilemättä emme ajan ja tarveaineiden puutteessa saa sitä entiseen kuntoonsa. – – – Suokoon Korkein meille voimia uuteen tehokkaaseen työtaipaleeseen. Ja tervetuloa Teille entiset opistolaiset ja valistusväki! Tervetuloa uudet! Tervetuloa kotiin!”
Koonnut: Laura Pennanen ja Alma Jylhä
Lähteet
- Forsius, A.: Sotilassairaalat Lahdessa 1939–1945.
- Forsius, A.: Lahden Kansanopisto sotien jaloissa vuosina 1915–1918 ja 1939–1946. http://www.saunalahti.fi/arnoldus/kansopis.html
- Börje Sandberg & V.H.Viherjuuri: Lahti, (Otava)
- Unto Tupala & Pertti Hammar: Niin oli ennen, entäs nyt – kuvia Lahdesta
- Lahti-seura: Lahti