Yksi veteraanien perintöön kuuluva arvo on tulevaisuudenusko, jonka avulla voidaan rakentaa yhteistä isänmaata.

Kun sotien jälkeen suomalaiset koettivat päästä uuden elämän alkuun, oli oman tontin tai asunnon saamisella suuri merkitys. Eri puolille maata syntyi rintamamiesalueita, joilla ahkeroitiin ja tehtiin paljon töitä talkoilla. Tavarapula vaikeutti rakentamista, mutta vähitellen nousi taloja vieri viereen ja usko tulevaisuuteen alkoi vahvistua.

Vaikka monet rintamamiestalot on jo purettu, näkyy alueiden historia paikkakunnan teiden nimissä. Espoon Laajalahdessa muun muassa Äyräpääntie, Suotorpantie ja Kivennavantie kertovat niistä alueista, jotka jäivät rauhansopimuksen mukaan menetetyille alueille. Rakentamisen alkuaikoina Laajalahtea kutsuttiin Pikku-Karjalaksi, koska monet asukkaista olivat siirtoväkeä.

Yhdessä tekeminen ja usko tulevaisuuteen veivät aikanaan rintamamiesalueiden asukkaita elämässä eteenpäin. Nimet tiekilvissä muistuttavat vaikeista ajoista, joista kuitenkin selvittiin kovalla työllä ja sisukkuudella.

 

Seija Niinistö-Samela