Hyvää helmikuuta lukijat!
Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas oli vuoden 2017 elokuvatapaus. Tähän mennessä elokuvan on nähnyt jo miltei miljoona suomalaista.
Haastattelimme viittä nuorta, jotka kävivät katsomassa vanhempiensa kanssa Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntematon Sotilas -elokuvan. Kysyimme millaisia tunteita ja ajatuksia elokuva heissä herätti. Saimme aikavia vastauksia, jotka herättivät ajatuksia itsessämme: ”olipas hyvin pohdittu”.
”Elokuva oli aika rankka”
”Jäin miettimään, kuinkakohan moni nuori uskaltaisi vastaavaan tänä päivänä. Tai miltä tuntuisi, kun esimerkiksi isä tai mies kuolisi sodassa. Olen ylpeä sodankäyneistä ihmisistä, pieni maa on puolustautunut isoa vastaan.
On ihmeellistä ajatella, että näin on oikeasti tapahtunut. Sota tuntuu epätodelliselta. Ja että omia sukulaisia on ollut mukana sodassa, että tämä ei olekaan mikään Star Wars.
Sota on ollut varmaan traumaattinen kokemus, eikä siitä välttämättä pääse yli koskaan. Se muuttaa ihmistä lopullisesti.
Kuvaus tuntui realistiselta. Elokuvassa oli erikoista nähdä koomikkoja ja nyky-näyttelijöitä ja Robin näyttelemässä näin vakavia rooleja. He tekivät sen hyvin. Mun mielestä oli hyvä nähdä tämä elokuva, ettei elämä ole pelkkää ”vaatteet, meikit, kännykkämerkit ja some” Pitäisi osata arvostaa, ei tämmöistä ole ollut aina.”
Aada 15 v.
”Suosittelen frendeille”
”Leffa oli rankka, mutta varmasti aika todenmukainen, mitä olen kuullut historiasta.
Elokuva vaikutti muhun aika vahvalla tavalla, aloin ajattelemaan Airi-mummia ja isoisovanhempia, että kyllä tossa tulisi skeidat housuun, kun kavereita kuolee. Elokuvassa sai jännittää kaikkien hahmojen puolesta, että miten niiden käy sodassa.
Mielestäni oli hyvä, että leffassa perehdyttiin ihmisten tuntemuksiin. Tunteet olivat hyvin esillä. Kun heitä pelotti, niin sen näki.
Sodan käyneet näkevät varmasti pahoja unia vieläkin. Jos on selvinnyt sodasta, niin se on hyvä, mutta varmaan vaikea elää kun muistaa sen kokemuksen. Sota on muuttanut ihmisiä. Että jos olet ollut positiivinen, niin ei ole ollut helppoa olla sen jälkeen enää, koska kaverit kuolivat. Pidän sodankäyneitä ihmisiä sankareina, että ovat uskaltaneet olla sodassa.
Tiesin, että elokuvassa on pommeja, kuolemaa ja kiroilua, sellaista suomalaista meininkiä. Mieleen jäi myös sisukkaat sanat.
Mun mielestä tämä on sivistävää nähdä ja on hyvä kaikkien tietää, mitä on ollut. Suosittelen kyllä kaikille frendeille. Itkin monta kertaa, mutta Suomi on iso asia.”
Lea 14 v.
Tytöt jäivät kaipaamaan tietoa ruotsalaisten avusta, sotalapsista ja muista Suomen auttajista. Sinänsä hyvään huomioon toimitus palautti mieliin, että elokuva perustui Väinö Linnan kirjaan.
Lean pikkusisko Liinaa 11 v. ei otettu katsomaan sotaelokuvaa, mutta Liinalla oli kommentti: ”Hyvä, että lapset tietävät, mitä on ollut, mutta on hyvä mennä eteenpäin. Ettei jauheta aiheesta liikaa.”
”Tuli mietteliäs olo”
Kaverukset ja veljekset, Vertti 14v.,Topias 14 v. ja Joel 16 v. näkivät elokuvan jo ennen joulua.
Poikien vastaukset olivat hieman vähäsanaisempia, mutta sitäkin tanakampia.
”Elokuva oli hyvä, koska se oli sotaelokuva”, aloittaa Joel.
”Elokuva oli kiinnostava. En ole aiemmin osannut ajatella, minkälaista sodankäynti on ollut”, Topias jakaa.
Pojat eivät myöntäneet elokuvan vaikuttaneen tunteisiin. Kuitenkin myönnettiin, että elokuvan nähtyään oli aika hiljainen ja mietteliäs olo.
”Elokuvan tuntui todella uskottavalta ja aidoilta. Hyvä että suomalaiset olivat sodassa ja puolustivat Suomea”, tuumii Joel.
”Kunnioitan sodassa olleita ihmisiä, se on ollut paha. Kun me käytiin jouluna sankarihaudoilla, niiden näkemiseen suhtautui elokuvan jälkeen ihan uudella tavalla”, sanoo puolestaan Topias.
Elokuva oli poikien mielestä hyvin tehty. ”Kolme tuntia tuntui etukäteen älyttömän pitkältä, mutta tarina oli kumminkin kiinnostava, niin ei se ollutkaan niin pitkä”, Vertti tuumii.
Suomessa kasvaa fiksu, ajatteleva, historiaa kunnioittava ja eteenpäin katsova sukupolvi. Kohti iloa ja valoa siis. Maaliskuussa jatketaan taas!
Laura ja Satu