Aurakatu 5, Turku – täkkejä kotirintamalle Turun Vanusta
Parikymppinen köyliöläinen Ulla Mäntylä (o.s. Viljanen) ja siskonsa Liisa lähtivät 9. elokuuta 1944 kotikulmiltaan linja-autolla Turkuun. Matkaa oli alle 100 kilometriä, mutta noihin aikoihin kotirintaman nuorten naisten retki isoon kaupunkiin oli harvinainen kokemus. Reissulla oli syy: Ulla oli kuullut huhua, että Turun Vanun myymälässä Kauppatorin reunalla olisi myynnissä vanupeitteitä eli täkkejä.
Ulla oli noin viikkoa aiemmin mennyt Köyliössä vihille rintamasotilas Urpo Mäntylän kanssa, joten tarkoitus oli hankkia Turusta täkit aviovuoteeseen – siinä toivossa, että sota joskus vielä loppuisi. Kaupankäynti sodan säännöstelyoloissa oli kuitenkin kaikkea muuta kuin yksinkertaista.
Ulla ja Urpo ovat tämän blogitekstin kirjoittajan isovanhempia. Molemmat olivat lähtöisin Köyliöstä ja tavanneet paikallisessa maatalouskerhossa. Kun Urpo vuoden 1942 alussa lähti Korialle kahdeksi vuodeksi vakinaiseen palvelukseen, nuoret Urpon ehdotuksesta sopivat pitävänsä yhteyttä kirjeitse. Korialta Urpon tie vei kesällä 1942 Kannakselle. Ullan ja Urpon poika, Kauko, dokumentoi vuonna 2020 kaksikon toisilleen lähettämät sadat kirjeet.
Ohessa otteita kirjeistä, joissa sivutaan tuota ilmeisen isolta elämykseltä tuntunutta Turun-vierailua – eikä ihme, olihan ostoskohteessa, Turun Vanussa, jopa Suomen ensimmäiset liukuportaat.
Ote Ullan 10.8.1944 Urpolle lähettämästä kirjeestä:
“Sen Turun matkan tarkoitus oli seuraavanlainen. Nuoret avioparit saavat kansanhuollosta kodinperustamispisteitä yhteensä 350. Turun Vanu liikkeessä on ollut ”täkkejä” siis vanupeitteitä. Otin ostoluvan ja kävimme siellä katsomassa, mutta oli huono onni, ei ollut nyt juuri. Jätin lapun eräälle tuttavarouvalle valtakirjalla, saa nähdä, onnistuuko hän paremmin.
Anttila (Köyliön kansanhuollon toimistossa) oli eri kiva silloin kun minä sitä ostolupaa hain. Ei hänellä ollut aavistustakaan että me olemme vihillä olleet. Kysyessäni lupaa hän tuumaili, jotta siitä pitäisi olla kuulutustodistus ainakin, ei sitä muuten saa.
Yksi vanha ukko kuulusteli [kuunteli] siinä vieressä ja sanoa tokaisi: ”No kyllä me tässä sen toristamme, kyllä ne vihillä oli”. Anttila oli sitten kivan näköinen kun hän kirjoitteli lupapaperia minulle. Ukko jutteli itsekseen vielä pois lähtiessään: ”Toi Anttila on joskus nin turhamainen”.
Kirjeet kulkivat kenttäpostissa sodan aikana hitaasti, tuona kesänä 1944 vajaan viikon suuntaansa. Tai vieläkin kauemmin, jos kirje, tai piirustus, kuten Ulla ja Urpo nuoren rakkauden täyteisiä tekstejään kuvasivat, ei joutunut sotasensuuriin. Urpo pohti vastauksessaan, mitähän varten hänen rouvansa oli Turussa ollut ja vitsailee, että kyllä vaimon olisi matkustuslupa ensin pitänyt ukoltaan pyytää.
Niinpä Ulla palaa täkkiasiaan Köyliössä 20.8.1944 päivätyssä kirjeessään.
“Kyllä minä vasta muistan [pyytää aviomieheltä luvan reissuun] ja olen oikein kiltti Sinulle! (Kyllä minä leikin osaan ja nauratti niin, kun en ottanut sitä puolta ollenkaan huomioon.) Niin, ja nyt Sinä tiedät jo sen Turun matkan syyn?
Samalla voin kertoa seurauksetkin. Tänä aamuna minä havaitsin, että joku mieshenkilö meni meille sisälle, ja vielä siviili-sellainen. No, minä siitä paikasta katsomaan, kuka se oli ja kyllä oli riemua, kun sen tuttavarouvan mies oli lähtenyt niitä kahta ”täkkiä” = vanupeitettä tuomaan tänne. Samalla hän sai sitten vähän vaivanpalkkaa, kun niitä hommasi ja jonottelivat siellä.
Hurjan kauniit peitot ja maksoivat yhteensä lähes tuhat markkaa. On sitten joskus kivat olemassa, eiks juu?”
Ulla kertoo pikkusiskonsa Liisan ”ihastuneen kovin” Turkuun.
Ja kaunis se onkin näin kesällä. Kai mekin käymme ensi loman aikana siellä, valokuvassa ja ”häämatkalla”? 130 markkaa maksoi matka linja-autossa edestakaisin Säkylästä.
Siskosten ostospaikka Turun Vanu oli aikanaan poikkeuksellinen firma: Sen johdossa oli perustamisvuodesta 1908 aina vuoteen 1950 asti vain naisia. Vuodevaateyritystä lähes neljä vuosikymmentä johtanut Aline Grönberg oli taitava markkinoija, ja Turun Vanun kampanjat, muotinäytökset, valomainokset ja jouluikkunat olivat harvinaisuudessaan Varsinais-Suomen suuria puheenaiheita. Kaupassa oli myös vaaka, jossa asiakkaat saivat maksua vastaan punnita itsensä, sekä jo mainitut maan ensimmäiset liukuportaat, joissa lapsilla oli lupa leikkiä vapaasti.
Turun Vanu sijaitsi alun perin osoitteessa Aurakatu 12 ja sittemmin Eerikinkadun kulmassa osoitteessa Aurakatu 5, johon rakennettiin kauppakeskittymä vuonna 1926. Tuossa osoitteessa Kauppatorin laidalla myös Ulla ja Liisa vuonna 1944 vierailivat. Turun Vanun liiketoiminta laajeni sittemmin Suomessa huomattavasti, kunnes lama vei yrityksen konkurssiin 1992.
PS. Rintama oli Satakunnan Köyliöstä satojen kilometrien päässä, mutta se konkretisoitui hyvinkin lähellä: Ullan kodista vain muutaman kilometrin päähän oli jo jatkosodan alkuvaiheessa perustettu Suomen ainoa venäläisten upseerien vankileiri. Siitä lisää tässä blogissa kuukauden kuluttua.
Kirjoittaja:
Pekka Mäntylä
Lähde:
Sota-ajan kirjeet
toim. Kauko Mäntylä (2020, toistaiseksi julkaisematon)