Perinnetyöhön jalkaannuttiin konkreettisesti, kun reilu 40 koululaista vietti tiiviit kaksi päivää sotahistoriallisten kohteiden äärellä Länsi-Uudellamaalla.

Tiesitkö, että Hanko oli Suomen pommitetuin kaupunki talvisodan aikana? Tämän asia sekä valtavasti muuta tietoa selvisi lukiolaisten sotahistoriallisella retkellä seudulla Hankoniemi – Tammisaari – Billnäs – Fiskars – Porkkala. Toukokuun 14.–15. pidetylle retkelle osallistui reilu 40 lukiolaista kolmesta eri lukiosta. Matkan järjestäjänä toimi Tammenlehvän Perinneliitto Kaatuneitten muistosäätiön taloudellisella avustuksella.

Yksittäiset ihmiset osana sodan tarinaa

Hangon rintaman kohteista joukkio pääsi tutustumaan muun muassa Mannerheimin muistokiveen, Skogby – Harparskog – linjaan osana Salpa-linjaa ja bunkkerimuseo Irmaan. Bussin ikkunasta tuli nähtyä ja kuultua lähiseudun kylistä, Neuvostoliiton hautapaikkamonumentista ja Neljän Tuulen Tuvasta.

Opas, komentaja evp Jörgen Engroosin yksityiskohtaiset tarinat toivat ajan tapahtumat tutuksi mielenkiintoisilla yksityiskohdilla höystettyinä. Hankoniemen Rintamamuseo oli monelle mieleenpainuva kohde.

– Koulun historiassa opiskellaan lähinnä isoja kokonaisuuksia. Haluaisin tietää vielä enemmän tavallisten tyyppien jokapäiväistä asioista, minkälaista oli olla rintamalla ja kotona, Tuomas Salisbury, 16, Kallion lukiosta pohtii.

– Olen oppinut tällä retkellä enemmän ymmärtämään, että tarinat kertovat yksittäisen henkilöiden elämistä, ja miten nämä sota-asiat ovat kuuluneet siihen, Remi Känsälä, 17, Helsingin kuvataidelukiosta sanoo ja iloitsee:

– Mielenkiintoisinta on ollut Rintamamuseo ja Irma-bunkkeri ja Jörgen-oppaan kertomukset niistä, Myös Degerbyn Igor-museo teki vaikutuksen.

Yli 3 000 sotilaan leiri Hangon Tullinimessä

Mitä tapahtui Hangon Tulliniemessä vuosina 1942–1944? Siitä aiheeseen johdatteli ja opasti arkeologi, tutkija Jan Fast oikealla tapahtumapaikalla. Saksalaissotilaiden ja heidän tarvikkeiden kuljetus piti saada järjestettyä. Suomen ja Saksan yhteistyötä tehtiin muun muassa rakentamalla Hangon Tulliniemeen laaja parakkikylä majoitus- ja huoltoparakkeineen saksalaissotilaitten kauttakulkua varten pohjoiselle rintamalle.

Fast kertoi, kuinka saksalaisten junat saapuivat pohjoisrintamalta yötä päivään suoraan Tulliniemelle. Systemaattisesti sotilaat vietiin saunaan ja täiden poistoon sekä vaihdettiin vaatteet. Täiden poistoon käytettiin Zyklon B:tä, jonka vuoksi alueen maaperä on edelleen saastunut. Alueella saattoi elellä jopa 3 300–4 400 sotilasta samanaikaisesti, joten asia oli aika merkittävä.

Hankoniemen saksalaisen kauttakulkuleirin historiaan liittyy muitakin vaiheita. Sodan vielä kestäessä mm. suomalainen SS-vapaaehtoispataljoona kotiutettiin samaisen leirin kautta vuoden 1943 kesällä. Suomalaisia Neuvostoliiton sotavangeiksi joutuneita sotilaita kuulusteltiin heidän palattuaan kotimaahan Hankoniemen leirissä. Ja aina vuoteen 1948 asti leirillä kuulusteltiin ”saksalaismorsiamia”, suomalaisia naisia, jotka olivat lähteneet saksalaisten sotilaiden matkaan näiden palatessa Saksaan ja tulleet takaisin Suomeen. Leiri ehti toimia myös irtolaisnaisten – prostituoitujen ja niin kutsuttujen ”laivatyttöjen” säilytyspaikkana sotavuosien jälkeen. Puolustusvoimien hallinnassa leirialue oli aina 80-luvun alkuun asti. Tätä kauttakulkuasiaa ei ollut juurikaan tutkittu ennen kuin Jan Fast aloitti sen vuonna 2014. Nyt tämän vuoden lokakuussa ilmestyy Fastin väitöskirja aiheesta.

Onko suvussasi yhteyksiä vielä sotasukupolveen?

Reissun ensikertalainen, historian opettaja Laura Raikunen Helsingin kuvataidelukiosta yllättyi positiivisesti, kuinka hyvin ja jouhevasti kaikki järjestelyt oppaineen ja aikatauluineen toimivat. Hän myöntää itsekin opettajana oppineensa uutta esimerkiksi Saksan parakkileiristä Tulliniemessä.

– Sain lisää näkökulmia ja yhteyksiä omaan opetukseen; voin hyödyntää niitä jatkossa. Kuulin kiinnostavia sivujuonteita isommille kokonaisuuksille. Historia on muutakin, sen sisällä on aina pieni ihminen, joka tekee historiasta mielenkiintoista.

Mäkelärinteen lukion oppilas Hugo Riehunkangas, 18, kertoo, että hänen isänsä isoisä on ollut jatkosodassa ja palannut sieltä sotainvalidina. Omakohtaista suvun sotahistoriaa siis on, mutta Riehunkangas myöntää, että niistä ei ole hirveästi puhuttu.

– Olen koulussa ottanut kaikki hissan kurssit, aion kirjoittaa historian, Riehunkangas mainitsee. Häntä kiinnostaa myös syksylle mahdollisesti tuleva historiareissu itään, Raatteen tielle.

Raikunen myöntää, että monien koululaisten suvussa ei ole enää yhteyksiä sotasukupolviin. Hänellä itsellään on. Raikusen isoisä oli syntynyt juuri ennen sotaa ja mummu oli sotaorpo: hänen isänsä kaatui talvisodassa ja tyttö jäi äitinsä kanssa kahdestaan.

– Veteraaniperinne tarkoittaa minulle sitä, että pidetään yllä muistoa siitä, mitä ihmiset ovat tehneet puolustaakseen isänmaata. Kulttuurillisesti on tärkeää, että pidetään huolta siitä, että tarina säilyy tuleville sukupolville.

Marju Hulttinen
Teksti ja kuvat