Joensuussa 26.5.2023 järjestettiin Tammenlehvän Perinneliiton 20-vuotisseminaari sekä perinneliiton II Liittokokous.
Sotaveteraaniliiton edellinen toiminnanjohtaja Markku Seppä valotti perinnetyön ja -liiton syntyhistoriaa ”mukana olleen oikeutuksella”. Mielenkiintoisessa esityksessä kuultiin mm., kuinka valtion ylin johto oli 1990-luvulla täysillä mukana hankkeessa. Tavoitteena oli – ja on – siirtää selviytymistarinamme viestikapulaa sukupolvelta toiselle.
Tammenlehvän Perinneliiton edustajiston puheenjohtajana jatkaa
Marja-Liisa Taipale ja puheenjohtajana aloittaa Timo Laitinen
Lotta Svärd säätiön toiminnanjohtaja Anne Nurminen painotti viestinnässä nuorten osuutta. Hän toi esiin haasteen ”päästä nykynuoren ja hänen kädessään olevan kännykän väliin”. Tutkimusten mukaan kännykän selaaja keskittyy noin kahdeksan sekuntia edessään olevaan viestiin ennen siirtymistä seuraavaan twiittin tms. Miten nuoren mieleen isketään kahdeksassa sekunnissa kansallisen yhtenäisyyden viesti? Siinäpä pähkäiltävää.
Seminaarin päätteeksi Pohjois-Karjalan alueellisen perinneyhdistyksen Pj. Jyrki Huusko sekä Tja. Jouni Mattila valottivat paikallisen ja alueellisen perinnetyön muotoja. Pohjois-Karjala on ollut pitkään perinnetyön ladunavaajan roolissa, ja alueella on onnistuttu organisoimaan esimerkillisesti aktiivinen joukko viemään veteraaniviestiä eteenpäin.
Liittokokouksen ehkä merkittävin asiakohta oli liiton puheenjohtajan valinta. Kokousväki valitsi yksimielisesti tehtävään Valtionkonttorin pääjohtajan Timo Laitisen. Edellisen puheenjohtajan Jukka Viinasen kausi oli merkittävä, sillä perinneliitto mm. päivitti sääntönsä ja strategiansa siten, että se on valmis ottamaan veteraanityön johtoonsa 2024 aikana. Tehtävää vaikeutti mm. veteraaniliitojen risteävät tavoitteet aikataulun suhteen. Ratkaisut kuitenkin löytyivät, ja tällä hetkellä veteraaniliittojen tehtävien siirto perinneliitolle näyttää sujuvan hallitusti ja hyvässä myötäisessä niin kentällä kuin liitoissa.
Sakari Martimo