Veteraanien kirkolliset juhlat -opas julkaistu

Veteraanien kirkolliset juhlat -opas julkaistu

 

Piispa Erkki Kansanahon kirjoittama Veteraanien kirkolliset juhlat ilmestyi vuonna 1992. Sen jälkeen tilanne kirkossa ja veteraanityössä on monin tavoin muuttunut.

Korkeaan ikään ehtineiden kunniakansalaistemme määrä on varsin pieni ja veteraanitoiminnassa on suurelta osin siirrytty perinneaikaan. Kirkon työntekijöillä ei enää ole omakohtaisia liittymäkohtia sotaan.

Vaikka veteraanipolven elämäntyötä vahvasti arvostetaan ja kunnioitetaan, on ajallisella etääntymisellä maamme kohtalonvuosista vaikutuksensa. Näistä syistä on tarpeellista päivittää Kansanahon teksti nykytilanteeseen. Monissa veteraanien juhlissa ja tapahtumissa on vahva hengellinen ulottuvuus. Seurakuntien työntekijöillä on tärkeä rooli niiden toteutuksessa.

Useilla paikkakunnilla on hyviä, vakiintuneita käytäntöjä, joita tällä oppaalla ei pyritä muuttamaan. Toivon kuitenkin, että opas voisi osaltaan tukea veteraanien hengellisen perinteen säilymistä ja siirtymistä tulevien sukupolvien voimanlähteeksi.

Lataa uusi opas itsellesi
Lataa kirja itsellesi (PDF) 3Mt
Lataa kirja itsellesi (PDF) 8Mt